Jalonen tyytyväinen murskavoiton antiin – "Enempää ei voinut irti saada"
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen oli silminnähden tyytyväinen kovaa viikonloppua edeltäneeseen kevennykseen. Heikko Ranska kaatui 7-1. Heti huomenna turboruuvia pitää kääntää auki, kun vastaan asettuu huippukova Kanada, ja perään sunnuntaina USA.
– Ei tästä pelistä paljon enempää irti voinut saada. Asenne oli hyvä alusta alkaen, Tultiin hyvällä työmoraalilla otteluun sisään, Jalonen kertoi ottelun lehdistötilaisuudessa.
– Se vähän hävisi siinä, kun Ranska pikkuisen provosoi, ja me lähdettiin mukaan. Otettiin pari jäähyä ja pysyivät pelissä mukana ensimmäisen erän
Toisessa erässä Leijonat löysi uuden vaihteen ja latoi maaleja liukuhihnalta.
– Toisessa erässä paikat meille 16-0 ja neljä maalia, niin peli oli siinä. Hyvää tekemisen meininkiä, hyvää ylivoimaa- ja maalineduspelaamista ja sitä kautta tehokkuutta.
Maalilla pelasi Petri Vehanen. Kari Lehtonen ei ollut ollenkaan kokoonpanossa, mutta tämän takana ei ollut mitään salamyhkäistä.
– Lehtonen pelaa huomenna. Hän sai henkisesti rennomman illan, kun ei tarvinnut pukea otteluun.
Kanada-ottelu on täysin uusi maailma. Tähänastiset vastustajat ovat olleet jo paperilla heikompia, huomenna vastus on niminä kisojen ehkä kovin pakka.
Kai Lintinen, Hartwall Areena
Lue lisää kilpailusta ja osallistumisohjeet täältä!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?