Devils otti jo toisen voiton – "Tuntui hyvältä olla siinä kasassa"
New Jersey on voittanut Philadelphian pudotuspelisarjan kolmannessa kohtaamisessa maalein 4-3 kotonaan. Devils otti näin johtoaseman sarjassa otteluvoitoin 2-1.
Ratkaisu venyi aina jatkoajalle saakka, jolloin Alexei Ponikarovski sai kokoonpanoon ottelun mittaiselta tauolta palanneelta Ilja Kovaltshukilta pitkän läpisyötön. Ilja Bryzgalov torjui ensi Ponikarovskin laukauksen, mutta tilannetta seurasi reboundi ja toistamiseen ei laituri enää erehtynyt.
– Minulla ei ollut aikaa juhlia. Kaikki hyppäsivät päälleni. Tuntui hyvältä olla siinä kasassa, illan sankari kommentoi sarjan kotisivun mukaan.
Kovaltshuk itsekin teki maalin ottelussa vieden joukkueensa ensi kerran johtoon ensimmäisessä erässä.
– Pudotuspeleissä on vähän erilaista ja painetta on enemmän. Hän (Bryzgalov) on upea maalivahti ja me tiedämme, että hän pelaa perhostyylillä ja menee alas, joten me haluamme luoda liikennettä hänen eteensä ja laukoa, koska hän ei näytä juuri käsittelevän kiekkoa. Me haluamme ottaa siitä hyödyn irti, Kovaltshuk sanoi.
Sarjan neljäs kohtaminen sunnuntaina New Jerseyssä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa