Paluumuuttaja vahvistamaan SaiPaa – "Kokemusta sentteriosastolle"
SaiPa on solminut kauden 2012-2013 (seuran optio 2013-2014) kattavan sopimuksen keskushyökkääjä Ville Hämäläisen kanssa.
Lappeenrannasta lähtöisin oleva 30-vuotias hyökkääjä on pelannut SM-liigassa urallaan 498 ottelua tehopistein 43+96=139.
Hämäläinen kuului kaudella 2001-2002 A-nuorten SM-kultaa voittaneeseen SaiPan joukkueeseen. Ensimmäiset liigapelinsä hän pelasi kaudella 1998-1999 SaiPassa ja pelasi SM-liigaa keltamustissa kaikkiaan neljä kautta ennen siirtoa Tapparaan.
Tampereella Hämäläinen pelasi yhden kauden ja siirtyi sen jälkeen KalPaan pelaten Kuopiossa yhteensä kuusi kautta. KalPassa Hämäläinen teki kaudella 2007-2008 piste-ennätyksenä saalistamalla 55 ottelussa tehopisteet 14+18=32. Viimeiset neljä kautta hän on edustanut HPK:ta ja Jokereita.
Viime kaudella Hämäläinen pelasi HPK:ssa kaikkiaan 36 ottelua tehopistein 1+8=9.
– Vuosien varrella on vahvistunut tunne, että haluaisin pelata vielä kotikaupungissa. Nyt oli aika kypsä paluulle ja on todella hienoa tulla takaisin SaiPaan. Odotan innolla tulevaa kautta, Hämäläinen kertoo SaiPan verkkosivuilla.
SaiPan päävalmentaja Pekka Tirkkonen on tyytyväinen hankintaan.
– Ville tuo kokemusta sentteriosastolle. Hän pystyy pelaamaan montaa roolia ja on pelannut SM-liigassa pitkään. Näen isona arvona senkin, että hän on SaiPan kasvatti ja paluumuuttaja. Keskusteluissa tuli esiin palava halu ja motivaatio pelata SaiPassa, Tirkkonen kertoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!