Torontolle buuattiin kovaa – vain Jussi Rynnäs sai faneilta hurrausta
Jussi Jokinen teki maalin sekä syötti toisen ja Tuomo Ruutu alusti kaksi viime yönä Carolinan ottaessa vieraspisteet Torontosta. Ottelu päättyi maalein 3-0. Toronton maaliilla nähtiin kahden viimeisen erän ajan Jussi Rynnäs, joka ehti torjua 10 laukausta päästämättä ensimmäistäkään. Toronton tappio varmisti, että se ei jatka pudotuspeleihin.
Rynnas kutsuttiin mukaan James Reimerin kärsittyä ylävartalovamma, kertoo Toronto Star.
– Jonas Gustavsson aloitti tiistaina pelin ja hänen joukkuekaverinsa vaikuttivat hengeltään mollivoittoisilta, ilman mielenkiintoa taistella kiekosta, luistella kovaa tai taklata. Gustavssonilla oli vaikeuksia kiekon kanssa koko illan ja vain 37 sekuntia toisen erän alusta seura oli jo kolmen maalin tappiolla. Se oli Carolinan 12. laukaus, kirjoittaa Starin toimittaja Kevin McGran.
– Katsoja, ne muutamat, joita paikalla oli, buuasivat viimeiselle maalille hekumallisesti. Sitten he hurrasivat äänekkäästi Rynnäkselle, rosterin ainoalle nykyiselle pelaajalle, jolla ei ollut mitään tekemistä kauden 2011-2012 fiaskon kanssa, toimittaja jatkaa.
Toronton valmentaja Randy Carlyle ei antanut Gustavssonille yhtään faneja enempää armoa.
– Mitä ikinä he ampuivatkin maalia päin, tuntui aina löytävän tiensä ohi vahdistamme. Se imi meiltä paljon elinvoimaa, Carlyle sanoi kotisivulla.
Toronto jatkaa idässä toiseksi viimeisenä. Carolina puolestaan on sijalla 12 myös ulkona pudotuspeleistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!