Tätä nykyä eläkkeellä oleva Alpo Suhonen, jääkiekkoleijona ja Suomen A-maajoukkueen entinen päävalmentaja, soi ystävällisesti hetken aikaansa SuomiKiekko.com-sivuston toimitukselle. Kaksiosaisen haastattelun ensimmäisessä osassa pureudumme esimerkiksi jääkiekkoväkivaltaan ja erilaisiin valmennuskulttuureihin. Mitä elämääsi kuuluu tällä hetkellä? Harjoittelen eläkkeellä olemista. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olisin lopettanut työntekoa. Pääsääntöisesti tarkoituksenani on kirjoittaa. Kirjoittelen tällä hetkellä eri julkaisuihin, muiden muassa Forssan lehteen kolumneja, ja joillain aikataululla olisi tarkoitus kirjoittaa myös kirja. Mitä kirja käsittelee? Se on läpileikkaus jääkiekkoon: 60-luvun Porin ulkojäiltä 2000-luvun areenoihin ja ammattilaisviihdebisnekseen. Näkemyksiä on kertynyt joka puolelta vuosien aikana, ja niitä olisi sitten tarkoitus tuoda esiin. Entä valmennustehtävät? Vieläkö veri vetää penkin taakse? Valmentamisen suhteen olen aika kriittinen. Tietysti jotakin voisi tehdä, mutta se menisi silloin todennäköisesti konsultoinnin ja manageroinnin puolelle. Sinulla on pitkä ja kunnioitettava valmentajaura. Kuinka paljon valmennusfilosofiasi ja -metodisi ovat muuttuneet vuosien aikana? Oletko pysynyt pelillisen muutoksen mukana? Suurin muutos on tapahtunut harjoittelun suhteen. Kun siirryttiin ammattilaisuuteen, pelaajista tuli kaikin puolin parempia, kokonaisvaltaisempia. Se pelin ydin: sitä ei voi muuttaa, ainoastaan harjoittelua voi. Olen joutunut saneeraamaan valmennus- ja pelitapa-ajattelussa, sillä seurat joihin olen mennyt, ovat olleet yksipuolisia. Harjoittelu ja pelaajien kehittäminen ei ole ollut aina korkealla tasolla. Laajemmin sanottuna: on paljon nuoria valmentajia, joiden käsitys harjoittelusta ja pelaamisesta ei ole aina kovin kehittävä. On olemassa paljon pelivalmentajia; katsotaan esimerkiksi videoita ja paneudutaan liikaa ryhmään, jolloin johtaminen on liian kollektiivista. Pelaajien kehittämistä ei tapahdu riittävästi, ja valmennetaan liikaa joukkuetta. Yksilökeskeistä harjoittelua tulisi siis lisätä. Osaltaan tämä on myös kulttuurinen asia. Suomessa valmennetaan enemmän ryhmää kuin yksilöä. Otetaan tuosta kiinni. Olet valmentanut monissa eri maissa ja kulttuureissa. Onko tapasi kohdella pelaajia muuttunut, kun olet nähnyt erilaisia toimintatapoja pelaajien ja valmentajien välillä? Totta kai. Esimerkiksi Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa valmentaminen perustuu dialogiin ja keskinäiseen vuorovaikutukseen. Suomessa taas on liikaa hierarkiaa. Jos mennään vaikkapa lahden yli, niin toiminta on erilaista. Se on silloin pelaajien ja valmentajien välistä keskustelua, ei käskyttämistä. Suomessa on sellainen yhteiskunta ja kulttuuri, että pelaajat ovat tottuneet käskyttämiseen. Tätä kulttuuria pitävät yllä vanhakantaiset seurajohtajat ja myös omalta osaltaan toimittajat nostamalla esiin tietynlaista käsitystä. Esitän väitteen: Suomessa käskyttävät valmentajat ovat menestyneet keskustelevia paremmin. Ei tällä ole mitään tekemistä tuloksien kanssa. Suomessa tätä asiaa pelätään. Suomalaiset valmentajat eivät menesty oikein missään muualla kuin Venäjällä – siellä on totuttu siihen, että yksi huutaa ja muut tekee. Henrik Dettman (koripallovalmentaja) ja minä, olemme liki ainoat, jotka ovat pärjänneet muuallakin ulkomailla kuin Venäjällä. Täytyy ymmärtää, että pelaajien asema prosessissa on erityisen tärkeä. Pelaajan kehitystä täytyy tukea keskustellen ja ohjeistaen vuorovaikutukseen perustuvassa luottamussuhteessa. Vastustat voimakkaasti jääkiekossa esiintyvää väkivaltaa. Olet kuitenkin kannattanut ”fyysistä” jääkiekkoa esimerkiksi NHL-aikoinasi. Miksi käänsit kelkkasi? Olen ollut ”fyysisen” jääkiekon kannattaja, kunnes näin ne karmeat seuraukset, joita se aiheuttaa: aivovauriot, hirvittävä määrä alkoholismia ja muita ongelmia sekä sairauksia. Näitä esimerkkitapauksia voisi luetella useita. Nyt esimerkiksi Sidney Crosbyn ura on vaarassa aivotärähdyksien takia. Suomessa tämä keskustelu on lapsellisella tasolla. Näistä riskeistä ja haitoista pitäisi puhua enemmän. Kun vaikkapa paljaalla nyrkillä hakataan päähän, sillä on seurauksensa. Täytyy ymmärtää, että tämä on myös työsuojelullinen asia: ei missään työssä voi hakata toista nyrkillä päähän. Sanon vielä, että jääkiekko on kaikista maailman lajeista primitiivisin urheilumuoto. Tämä on hieno peli, kun pelataan sääntöjen mukaan. Primitiivisyys on koko ajan läsnä. Spontaaneja kuumentumisia tapahtuu, mutta kun tietoisesti yritetään vahingoittaa, niin eivät ne tilanteet kuulu lajiin. Haastattelu: Jaakko Käyhkö Julkaisemme haastattelun toisen osan perjantaina.
Aiheet Haastattelut Pääuutiset Suhonen Alpo