Calgaryn pudotuspelit hengissä – "Tiesimme, että vastassa epätoivoinen joukkue"
Olli Jokinen teki kauden 22. maalinsa Calgary voitettua Dallas kotonaan maalein 5-4. Aivan parhaassa iskussa ei ollut sen enempää Kari Lehtonen kuin Miikka Kiprusoffkaan, sillä molempien torjuntaprosentit jäivät alle 90:n.
Calgaryn pudotuspelihaaveet olivat tästä ottelusta kiinni, sillä ennen peliä matkaa viivalle oli ehtinyt kertyä jo neljä pistettä.
– Me tiesimme, että me tulemme pelaamaan epätoivoista joukkuetta vastaan. Hankimme ongelmia rangaistuksista ja heidän ylivoimapelinsä voitti meidät tänään, sanoi Dallasin veteraanipuolustaja Sheldon Souray sarjan kotisivun mukaan.
– Me emme olleet niin kurinalaisia kuin aiemmin ja annoimme heidän pelata ylivoimapeliä liian paljon.
Calgary-laituri Alex Tanguay muistuttaa, että voittoja on tultava lisääkin vielä.
– Meidän täytyy voittaa. Me olemme sellaisessa tilanteessa, jossa meidän on ehdottomasti voitettava ja siihen ei tule muutosta myöskään keskiviikkoiltana.
Dallasille tappio merkitsi divisioonan kärkipaikan menetystä San Joselle. Näin ollen Dallasin sijoitus tippui lännessä kerralla sijalta kolme sijalle 7. Calgary on 11. kahden pisteen päässä pudotuspeliviivasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?