Karmea selkäsauna tulossa – Leijonat iski 30 sekunnissa kaksi maalia!
Ei mennyt kuin 12 sekuntia ja peli oli Leijonille 6-0.
Puolustaja Janne Niskala ampui kovan laukauksen saatuaan kiekon aloituksesta.
Ja mitä vielä: pelikellossa pelattu kolmatta erää ainoastaan 30 sekuntia ja Ossi Väänänen ampuu siniviivalta 7-0!
Kiekko muutti suuntaa maalin edustalla, mutta ainakin tällä hetkellä maali on merkitty Väänäselle.
Toinen erä: Kahden erän jälkeen tilanne on jo 5-0 ja neljännestä maalista vastasi Janne Lahti., joka sai passin Sakari Salmiselta. Viides maali jouduttiin tarkistamaan videolta, sillä Petri Kontiolan sutaisu oli sen verran epäselvä – erotuomarin tarkistus varmisti, että Kontiolan maali hyväksyttiin.
Tshekki vaihtoi toisesssa erässä jopa maalivahtia. Tshekki ei ole pystynyt vastaamaan Leijonien fyysisyyteen millään muotoa ja maalinteon tehokkuus on ollut kovaa tasoa.
Leijonat sai rankkarin toisessa erässä, kun tshekkipelaaja heitti tahallaan mailansa, mutta Leo Komarovin yritys oli ponneton. Leijonat johtaa matsia 5-0 ja Tshekki on kyykyssä.
Ensimmäinen erä: Leo Komarov vei Leijonat ensin 1-0 johtoon alivoimalla ja sitten alkoi Juhamatti Aaltosen show. Nerokas syöttö laidasta Janne Pesoselle ja peli oli jo 2-0.
Eikä siinä vielä kaikki. Leijonien kolmas maali oli huikeata yksilötaitoa Aaltoselta, joka murtautui laidalta keskelle. Ranteet lukkoon ja limppu ylähäkkiin ja nimi huomiseen lehteen.
Ensimmäisen erän jälkeen Leijonat johti jo 3-0.
//
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!