Bäckströmille satoi ylistystä – "Omaa luokkaansa"
Niklas Bäckström joutui lähes viidenkymmenen laukauksen tulitukseen Bostonia vastaan – ja piti nollan. Torjuntamäärä oli paitsi uran korkein, myös Minnesotan seuraennätys nollapelissa. Boston kaatui kotona luvuin 2-0.
– Halusin vain mennä jäälle, pitää hauskaa ja nauttia. Boston on paras joukkue, jota vastaan voi pelata ja siis iso haaste. Itseään haluaa verrata parhaisiin, Bäcström sanoi sarjan kotisivun mukaan.
Valmentaja Mike Yeokin oli vaihteeksi paremmalla tuulella, kun seitsemän ottelun tappioputki saatiin katki.
– Onko nyt luvallista hymyillä? Tietenkin ”Back” oli omaa luokkaansa tänään, erityisesti aikaisessa vaiheessa peliä, kun Boston sai loistostartin ja muutaman erinomaisen mahdollisuuden, Yeo iloitsi.
Maalivahdin peli sai kehuja myös vastustajan kapteenilta, All Star -puolustaja Zdeno Charalta.
– Minusta Bäckström oli ratkaiseva tekijä tässä pelissä.
Voitto Minnesotalle tuli vähintäänkin kreivin aikaan, sillä tappiolla ero pudotuspelirajaan olisi lännessä kasvanut jo kuuteen pisteeseen ja Anaheim olisi ohittanut seuran. Voitolla Wild kuitenkin pitää yhä tiukasti kiinni pudotuspelitaistelusta. Boston jatkaa idässä toisena.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?