Kanada-Suomi 4-0: Pikkuleijonat MM-turnauksen neljänneksi
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue on sijoittunut MM-kisoissa neljänneksi. Pikkuleijonat hävisi pronssiottelun isäntämaa Kanadaa vastaan maalein 4-0.
Ensimmäisessä erässä suomalaiset istuivat jäähypenkillä yhteensä neljä kaksiminuuttista. Heti ensimmäinen rangaistus kostaantui, kun Ville Pokan jäähyn aikana Kanada iski ylivoimalla 1-0 lukemat tulostaululle. Maalista vastasi Tanner Pearson ajassa 9.08. Lue kooste ensimmäisen erän tapahtumista täältä.
Toisessa erässä kupletin juoni oli edelleen sama kuin kamppailun avauserässäkin: Isäntämaa jylläsi ja Suomi pääsi ainoastaan ajoittain purkautumaan paineesta pieneen hyökkäykseen. Suomelle taas jäähyjä, kanadalaisille kaksi maalia. Lue kooste toisen erän tapahtumista täältä.
Päätöserä oli suomalaisilta pelillisesti selkeästi ottelun paras. Pikkuleijonat oli enimmän osan ajasta jopa niskan päällä, mutta tehot jäivät ikävä kyllä puuttumaan.
Sen sijaan isäntämaa rankaisi ottelun lopussa vielä kerran, kun Quinton Howden teki ajassa 57.35 kamppailun toisen maalinsa. Näin pronssiset mitalivat jäävät Kanadaan.
Suomi joutuu matkaamaan kotiin tyhjin käsin. Haikeissa muistoissa on välieräpeli Ruotsia vastaan, jossa oltiin 104 sekunnin päässä paikasta MM-loppuotteluun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue on sijoittunut MM-kisoissa neljänneksi. Pikkuleijonat hävisi pronssiottelun isäntämaa Kanadaa vastaan maalein 4-0.
Ensimmäisessä erässä suomalaiset istuivat jäähypenkillä yhteensä neljä kaksiminuuttista. Heti ensimmäinen rangaistus kostaantui, kun Ville Pokan jäähyn aikana Kanada iski ylivoimalla 1-0 lukemat tulostaululle. Maalista vastasi Tanner Pearson ajassa 9.08. Lue kooste ensimmäisen erän tapahtumista