Suomen alle 20-vuotiaden maajoukkue lähti Kanadaa vastaan pelattavan pronssiottelun toiseen erään maalin tappioasemassa.

Kupletin juoni oli edelleen sama kuin kamppailun avauserässäkin: Isäntämaa jylläsi ja Suomi pääsi ainoastaan ajoittain purkautumaan paineesta pieneen hyökkäykseen.

Erää ehti vanheta 5.35, kun Mark Scheifele viimeisteli kanadalaisten illan toisen osuman. Jatkossa ottelusta löytyi vauhtia, mutta vaarallisuus tuntui Pikkuleijonilta puuttuvan.

Kuitenkin ajassa 37.49 Suomelle avautui mahtava paikka kavennukseen, mutta Teemu Pulkkisen suorittama rangaistuslaukaus jäi lepsuksi ja ajautui suoraan kanadalaisvahti Mark Visentinin syliin.

Erän lopussa Suomi sai jo ottelun seitsemännen jäähyn. Se kostautui, kun Quinton Howden nosti lukemiksi 3-0 isännille ainoastaan 30 sekuntia ennen summeria.