Kekäläinen: Erosella eväät NHL:ään asti
Jokerit ilmoitti tänään hyökkääjä Tomi Mäen kolmen ja puolustaja Teemu Erosen kahden vuoden jatkosopimuksista.
Molemmat pelaajat ovat edustaneet pitkään helsinkiläisseuraa ja kuuluvat joukkueelle äärimmäisen tärkeisiin runkopelaajiin.
– Olen erittäin iloinen, että yhteistyö jatkuu, ja että halu jatkosopimuksen tekemiseen oli molemminpuolista. On ilo tehdä töitä tässä organisaatiossa, jossa olen aina pelannut. Olemme menossa seurana oikeaan suuntaan, ja halusin ehdottomasti olla mukana tulevaisuuden rakentamisessa, Mäki kertoo seuran tiedotteessa.
”Täällä on parhaat puitteet ja mahdollisuudet kehittyä”
// – Muita vaihtoehtoja ei ollut, kun jatkosopimuksesta alettiin puhua. Täällä on parhaat puitteet ja mahdollisuudet kehittyä, todella hyvät joukkuekaverit ja hienot fanit. Pidän tätä kotiseuranani, joten oli hienoa, että seurakin halusi jatkaa yhteistyötä, Eronen toteaa. Liigajoukkueen toimitusjohtaja Jarmo Kekäläiselle oli tärkeää saada kahden perusjokerin nimi sopimuspapereihin varhaisessa vaiheessa seuraavia kausia ajatelleen. Hän arvostaa koko seuran tavoin molempien pelaajien panosta liigajoukkueessa. – Mäki edustaa juuri sitä työmoraalia ja joukkuepelaamista, jota Jokereissa olemme painottaneet. Eronen taas on yksi lahjakkaimmista puolustajista SM-liigassa, mistä osoituksena viime kesän NHL-varaus St. Louisiin. Hänellä on ehdottomasti eväitä edetä sinne asti, toimitusjohtaja jatkaa, Kekäläinen sanoo.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!