Erikoishaastattelussa Oskar Osala – "KHL-pelaajat heti valmiita MM-kisavauhtiin"
Suomen jääkiekkomaajoukkueen hyökkääjä Oskar Osala kertoo SuomiKiekko.com-sivustolle ennen Moskovan turnausta antamassaan haastattelussa, millaista meno KHL-liigassa on ja mitkä odotukset miehellä on MM-kisojen suhteen.
Oskari Osala, minkälainen on kunto lähdettäessä Moskovan turnaukseen?
Syksy alkoi huonosti, en saanut kovinkaan paljon vastuuta. Valmentajanvaihdoksen ja loukkaantumisen tuoman tauon myötä olen saanut lisää virtaa ja ideaa peliini sekä enemmän vastuuta.
Minkälainen on roolisi tällä hetkellä seurajoukkueessa?
Jääaika on lisääntynyt reilusti uuden valmentajan myötä. En ole sitä sen tarkemmin katsonut, mutta ainakin joissain peleissä se on ollut yli 15 minuuttia, mikä on ihan optimaalinen jääaika minulle. Alivoimaa on tullut nyt uuden valmentajan aikana satunnaisesti ja ylivoimaa ihan säännöllisesti viime aikoina.
Oletko joutunut muuttamaan pelityyliäsi siirtyessäsi Venäjälle pelaamaan?
Olen ihan selkeästi joutunut muuttamaan pelityyliäni. Loukkaantumisen tuoman tauon aikana työstettiin luistelua sopimaan paremmin Venäjän vaatimuksiin. Vaikka olen mielestäni aina ollut hyvä suoraluistelija, niin täällä pitää ihan eri tavalla luistella kuin Pohjois-Amerikassa. Pitää enemmän kiinnittää huomiota siihen – parantaa kaarreluistelua ja luistelua isolla jäällä. Nyt tuntuukin, että luistelu kulkee iloisemmin ja se on tuonut peliin enemmän onnistumisia.
Kuinka paljon pelityyli Venäjällä lopulta eroaa siitä mihin totuit USA:ssa?
Ei siinä nykyään ole niin selkeää eroa, kuin mitä ehkä oli aikoinaan. Lyödään yllättävän paljon kiekkoa päätyy täälläkin. Ei sentään käännetä Ruotsin tyyliin peliä taaksepäin, mutta jos ei ole selkeää syöttöpaikkaa hyökkäyssuuntaan, niin pannaan kiekko päätyyn.
Mihin asioihin sinun pitää kiinnittää pelissä huomiota pärjätäksesi paremmin KHL:ssä?
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!