Sean Bergenheim oli kahden maalin myötä perjantain suomalaishahmo NHL:ssä. Olli Jokinen oli myös mukana kaikissa varsinaisen peliajan maaleissa suomalaishyökkääjien keskinäisessä kohtaamisessa. Kotihallissaan pelannut Bergenheimin Florida Panthers kukisti lopulta Jokisen Calgary Flamesin rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 3-2. Kaukalon ykköstähdeksi valittu Bergenheim vastasi Floridan molemmista maaleista ja kasvatti kauden pistesaldonsa lukemiin 6+0=6. – Homma on tuntunut ketjuna hyvältä jo kahdessa viime ottelussa, jotka olemme pelanneet yhdessä. Meillä oli paikkoja aikaisemmissakin otteluissa, mutta tänään homma todella toimi. Ykkösketjumme on ollut loistava, mutta on tärkeätä saada maaleja muiltakin ketjuilta, Bergenheim sanoi NHL:n verkkosivuilla. Jokinen kuritti entistä seuraansa tehoilla 1+1. Hän kasvatti kauden saldonsa lukemiin 10+15=25 ja nousi Valtteri Filppulan rinnalle suomalaisten pistepörssin jaetulle kolmannelle sijalle. Calgaryn sisäistä pistepörssiä johtavalla Jokisella on viimeisestä kahdeksasta ottelusta kasassa hienot tehot 5+6=11. Kolmen ottelun pituisen tappioputkensa katkaissut Florida majailee Itäisen konferenssin kolmannella sijalla. Panthers johtaa omaa divisioonaansa peräti seitsemän pisteen turvin. Calgarylle tappio oli kolmas peräkkäinen. Kahdesta viime ottelusta Flames on tosin napannut kummastakin yhden sarjapisteen. Calgary on nyt kolmen pisteen päässä lännen playoff-viivasta. FLORIDA – CALGARY 3-2 rl (1-1,0-0,1-1,0-0) 1-0 Sean Bergenheim (Mikael Samuelsson, Shawn Matthias) 6:57 1-1 Olli Jokinen (Curtis Glencross, Jarome Iginla) 10:00 1-2 Rene Bourque (Olli Jokinen, Alex Tanguay) yv 43:55 2-2 Sean Bergenheim (Shawn Matthias, Mikael Samuelsson) 55:25 3-2 Stephen Weiss rl Maalivahdit FLA: Jose Theodore 26 laukausta/24 torjuntaa CGY: Leland Irving 41/39 Sean Bergenheim, Florida 2+0, +1, 0, 5, 15:31 Olli Jokinen, Calgary 1+1, -1, 0, 7, 16:54 Miikka Kiprusoff, Calgary varamaalivahtina //

LUE MYÖS:

Joni Alatalo |