Rinne päihitti Niemen suomalaisvahtien taistossa
Pekka Rinne otti voiton Antti Niemestä suomalaismaalivahtien kohtaamisessa lauantain NHL-kierroksella. Vieraskaukalossa pelannut Rinteen Nashville Predators nousi kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin ja voitti lopulta Niemen San Jose Sharksin jatkoajalla 4-3.
Rinne pysäytti kamppailussa 35 laukausta, joista peräti 19 avauserässä. Tärkein torjunta tuli kuitenkin 29 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä San Josen pelatessa ylivoimalla. Sharksin Joe Pavelski pääsi loistopaikkaan Brent Burnsin poikittaissyötöstä, mutta Rinne venyi eteen.
Jos sujuu Rinteellä loistavasti sekä kaukalossa että pankkitilin puolella, niin Niemen kone on yskinyt viime päivinä. Niemi päästi ensin maanantain Rangers-tappiossa viisi kiekkoa taakseen, torstaina hänet otettiin vaihtoon jo parin minuutin pelin jälkeen eikä lauantaikaan tuonut suurta lohtua menoon.
Nashvillen sankariksi nousi David Legwand, joka vastasi ottelun ensimmäisestä ja viimeisestä maalista. Yhdysvaltalaissentteri ratkaisi kamppailun ohitettuaan Niemen lähietäisyydeltä ajassa 62:53.
NHL lauantaina (05.11.2011)
TORONTO – BOSTON 0-7 (0-1,0-4,0-2)
Tuukka Rask, Boston varamaalivahtina
OTTAWA – BUFFALO 2-3 rl (1-0,1-2,0-0,0-0)
Ville Leino, Buffalo 0+1, 0, 0, 2, 19:49
NEW JERSEY – WINNIPEG 3-2 ja (0-0,2-0,0-2,1-0)
NY ISLANDERS – WASHINGTON 5-3 (0-2,2-0,3-1)
NY RANGERS – MONTREAL 5-3 (3-0,1-2,1-1)
Petteri Nokelainen, Montreal 0+0, 0, 15, 0, 0:34
PHILADELPHIA – COLUMBUS 9-2 (5-0,3-0,1-2)
Kimmo Timonen, Philadelphia 0+1, 0, 0, 0, 11:13
DETROIT – ANAHEIM 5-0 (1-0,2-0,2-0)
Valtteri Filppula, Detroit 0+1, +3, 0, 4, 14:39
Saku Koivu, Anaheim 0+0, 0, 0, 3, 16:34
Toni Lydman, Anaheim 0+0, -1, 0, 0, 14:39
Teemu Selänne, Anaheim 0+0, 0, 22, 0, 12:45
MINNESOTA – ST.LOUIS 2-1 (0-0,2-0,0-1)
Niklas Bäckström, Minnesota varamaalivahtina
Mikko Koivu, Minnesota 0+1, +2, 0, 1, 19:33
PHOENIX – EDMONTON 4-2 (0-0,2-0,2-2)
Lauri Korpikoski, Phoenix 0+0, +1, 0, 2, 20:23
Lennart Petrell, Edmonton 0+0, -1, 0, 1, 9:47
LOS ANGELES – PITTSBURGH 2-3 rl (0-1,1-0,1-1,0-0)
SAN JOSE – NASHVILLE 3-4 ja (0-0,2-1,1-2,0-1)
SJ: Antti Niemi 35 laukausta/31 torjuntaa
NSH: Pekka Rinne 38/35
Antero Niittymäki, San Jose sairaslistalla
Teemu Laakso, Nashville 0+0, 0, 2, 0, 14:41
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa