KHL: Laine ja Immonen maalinteossa
Minskin Dynamon Teemu Laine jatkoi KHL:ssä hyvää kauttaan onnistuttuaan maalinteossa keskiviikon kotiottelussa Moskovan Spartakia vastaan. Ottelu päättyi kuitenkin Minskin 3-4 -tappioon. Kaksi maalia tehnyt Stefan Ruzicka ratkaisi Spartakin voiton jatkoajalla.
Karri Rämö oli Avangard Omskin maalilla 3-1 -tappiossa SKA Pietarille. SKA:n viimeisen maalin teki tappelijana kyseenalaista mainetta niittänyt Jevgeni Artjukhin.
Moskovan Atlant Mystitshi hävisi kotonaan Hanty-Mansiuskin Jugralle 0-1. Sikailijajoukkueena tunnettu Vitjaz Tshehov jatkoi voittokulkuaan lyömällä Moskovassa jatkoajalla CSKA:n 2-1.
Ak Bars Kazan ei onnistunut kuromaan KHL:n itäisten konferenssien kärkijoukkueiden etumatkaa umpeen hävittyään keskiviikon kotiottelussaan Tsheljabinskin Traktorille 2-3. Andrei Popov, Alexander Ryazantsev ja Vladimir Antipov maalasivat Traktorin ensin 3-0 -johtoon Petri Vehasen ollessa Kazanin maalilla voimaton. Kirill Petrov ja Jarkko Immonen iskivät Kazanin vielä maalin päähän, mutta tasoitusta ei nähty.
Mestaruutta puolustava Salavat Julajev Ufa voitti rankkarikisan päätteeksi Avtomobilist Jekaterinburgin 4-3. Barys Astana voitti vieraissa Neftekhimik Nizhnekamskin 5-3.
HC Lev puolestaan peittosi Mikko Lehtosen ja Pasi Puistolan Severstalin 5-0.
KHL keskiviikkona:
Ufa – Jekaterinburg 4-3
Ak Bars Kazan – Traktor Tseljabinsk 2-3
Neftihimik Niznekamsk – Baris Astana 3-5
TsSKA Moskova – Vitjaz Tsehov 1-2
Atlant Mytishi – Jugra 0-1
SKA Pietari – Omsk 3-1
Dynamo Minsk – Spartak Moskova 3-4
Dynamo Riika – Metallurg Magnitogorsk 2-1
HC Lev – Severstal Tsherepovets 5-0
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”