Karjala-tilastot: Suomi ollut tyly isäntä

SuomiKiekko.com-sivusto tulee koko Karjala-turnauksen ajan tuottamaan mielenkiintoisia tilastopohjaisia uutisia ennakoina ja reaktioina ottelutapahtumiin. Keskiviikon uutisissa paneudutaan koko turnaushistorian aikaisiin tilastoihin ja torstaista alkaen vuorossa on ottelukohtaiset ennakoinnit.
Torstaina käynnistyvä Karjala-turnaus pelataan tänä vuonna jo seitsemännentoista kerran. Kymmenesti Leijonat ovat vieneet kotiturnauksen nimiinsä, neljä kertaa voittoa on juhlinut Venäjä ja kahdesti Ruotsi.
Leijonilta puuttuu vielä pronssi
Suomen sijoitukset kymmenen tittelin lisäksi ovat olleet kaksi kakkossijaa ja neljä nelossijaa. Pronssi joukkueeltamme siis vielä puuttuu.
Vastaavasti turnaushistorian heikon ryhmä Tshekki ei ole kertaakaan yltänyt Karjala-turnauksen voittoon saakka. Joukkueella on myös ylivoimaisesti eniten nelossijoja, peräti seitsemän kappaletta.
Karjala-turnauksen sijoitusten yhteenveto kausilta 1995-2011
//
Historian ensimmäinen Karjala-turnaus käytiin joulukuussa 1995. Tuolloin turnauksella ei vielä ollut Euro Hockey Tourin statusta. Lisäksi nykyjoukkueista Venäjä loisti poissaolollaan ja tilalla uurasti Ranska.
//
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Äitienpäivän painajainen peruttu – Leijonat nousi komeasti voittoon Ranskaa vastaan
- Eeli Tolvanen vertaili NHL:n ja MM-kisojen eroja: ”Näyttää hyvältä, mutta ei ole tehokasta”
- Fanit vastaavat: osaako Ruotsi järjestää MM-kisoja ja tekikö Antti Pennanen virheen?
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille