Erikoishaastattelu: SaiPa-vahti Jere Myllyniemi
SaiPa-vahti Jere Myllyniemi ehti antaa maajoukkuetauolla SuomiKiekko-sivustolle kattavan haastattelun. Mies summaa haastattelussamme tähän astista uraansa ja kertoo myös tavoitteestaan tulevaisuudessa.
Hieman yli kolmannes SM-liigasta on takana. Miten SaiPan ykkösvahti summaa lappeenrantalaisten alkukautta?
Vähän vaihtelevasti ollaan pelattu. Ihan hyvin on toisaalta saatu pisteitä saalistettua, mutta joitain turhia tappioita on myös tullut. Aina voi parantaa. Tähänkin pitää toki olla tyytyväinen, mutta joukkueena voidaan vielä parantaa. Nousujohteisesti on syksy pelattu.
Lokakuussa Jarno Koskiranta sanoi haastattelussamme, että SaiPalta puuttuu tasaisuus. Pisteputkia ei ole vieläkään juuri päässyt syntymään. Onko tästä ailahtelevaisuudesta juteltu tarkemmin joukkueen sisällä?
Tottakai on yritetty asiaa pohtia ja siitä on keskusteltu. Nyt menee liikaa niin, että joka toinen peli on voitto ja joka toinen peli tappio. Pisteputkia pitäisi pystyä venyttämään, jotta playoff-pelit olisivat mahdollisia. Se ei tietenkään ihan itsestään tapahdu, vaan se vaatii pitkäjänteistä työtä. Nyt saatiin esimerkiksi ennen maajoukkuetaukoa kaksi rankkarivoittoa ja se muun muassa luo uskoa tulevaan.
Tällä hetkellä olette liigassa 12. sijalla ja matkaa sääliplayoff-peleihin on esimerkiksi viitisen pistettä. Varmasti tuon enempää ei voi antaa enää siimaa eteenpäin, vaan pikemminkin pitäisi pyrkiä sinne kympin sakkiin jo ennen joulua?
Ei missään nimessä. Kyllä jokaista peliä on lähdettävä voittamaan ja tiukkoja taistoja kaikki. Pitää myös muistaa, että häntäpäähän on matkaa aika vähän myös. Yhteenkään peliin ei voi lähteä löysäilemään. Pitää muistaa meidän lähtökohdat eli kaikki meidät jumboksi on veikannut tällä kaudella. Olemme altavastaajajoukkue, joten jokainen voitto, mitä saadaan on positiivinen asia. Tietenkään urheilijat eivät voi kuitenkaan liikaa tyytyä kohtalaiseen suorittamiseen, vaan aina halutaan voittaa.
Entä henkilökohtaisella tasolla? Torjuntaprosenttisi oli maajoukkuetauolla 90.25 ja päästettyjen maalien ka. 2.56. Ihan kohtalainen aloitus kaudella vai?
No joo ihan ok. Toisaalta tilastot on aina tilastoja, meillä on esimerkiksi ollut aika vähän torjuntoja peleissä, joten prosentit ei kerro kaikkea. Itse mielummin tavoittelen mahdollisimman kovaa voittoprosenttia. Onhan tilastoja välillä kiva katsella, mutta niitä ei voi liikaa tuijotella.
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- The Fourth Period: Darnell Nurse hyväksyisi siirron ainakin näihin NHL-seuroihin
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta