Tiki: Pöystin taklaus ei ollut törkeä
Tiistai-illan Tappara-HIFK-pelissä eniten kohua herätti Eetu Pöystin taklaus. Pöystin jyrän alle jäi Tapparan Jan Platil. Unibetin kiekkoasiantuntija Esa Tikkasen mukaan kyseessä ei ollut erityisen törkeä taklaus, vaan epäonninen tilanne.
– Harmittava ja epäonninen tilanne, mutta taklaus itsessään ei ollut mikään likainen. Pöystillä oli Platilin sijaintiin nähden runsaasti vauhtia, ja 2 minuutin ryntäysjäähy olisi ehkä ollut paikallaan. Taklaus ei kuitenkaan kohdistunut päähän. Ja pitää huomioida, että Platil pelasi kulmassa kiekkoa pää alhaalla. Siinä voi käydä aina huonosti, Tiki sanoo Unibetin tiedotteessa.
Myös Jokereiden tuleva valmentaja on herättänyt spekulaatioita viikon alussa. Veikkaja uutisoi alkuviikosta, että Erkka Westerlund jättää helsinkiläiset tämän kauden jälkeen. MTV3 yhtyi myöhemmin spekulaatioihin heittämällä ilmaan Doug Sheddenin nimen.
– Erkan lähtö ei ole vielä varma, uutta sopimusta ei vaan ole vielä tehty. Näitä huhuja nyt liikkuu pienessä maassa. Mutta jos Erkka lähtee ja mahdollisia korvaajia mietitään, niin esille nostettu Doug Shedden olisi Jokereille kallis mies. Hänellä on hyvät oltavat ja iso palkka Sveitsissä, eikä Jokerit voi maksaa Sheddenille yhtä paljon, Tiki epäilee.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa