Skinner: Se oli uskomaton syöttö Jokiselta
Carolina Hurricanes otti toisen peräkkäisen voittonsa käytyään pilaamassa Buffalo Sabresin kotiavauksen perjantaina lukemin 4-3. Hurricanesin Jeff Skinner iski ratkaisun Jussi Jokisen ja Joni Pitkäsen esityöstä 84 sekuntia ennen päätössummeria.
Kauden kahdella voitolla Euroopassa avannut Buffalo huudatti kotiyleisöään ajassa 57:39, kun Drew Stafford tasoitti numeroiksi 3-3 puolustaja Tyler Myersin vahvan nousun avustuksella.
Euroopan otteluissa loistanut Buffalon Thomas Vanek otti kuitenkin 21 sekuntia myöhemmin turhan jäähyn hyökkäyspäässä eikä Carolina jättänyt käyttämättä tilaisuutta hyväkseen. Pitkänen antoi laidasta keskelle Jokiselle, joka jatkoi Skinnerille ja viime kaudella NHL:n parhaaksi tulokkaaksi valittu 19-vuotias nuorukainen hiljensi First Niagara Centerin.
Skinner antoi voittomaalista kunnian Jokiselle.
– Se oli uskomaton syöttö Jokiselta. En tiedä miten hän onnistui siinä. Huusin kiekkoa, mutta en ollut varma saisiko hän sen minulle, Skinner kertoi News & Observer -lehdelle.
Carolina nousi avauserässä kahdesti maalin takaa tasoihin. Brandon Sutter teki 2-2 -tasoituksen alivoimalla, kun Vanek ei saanut pidettyä kiekkoa hyökkäyssiniviivalla ja Hurricanes-sentteri karkasi läpiajoon.
Carolina osui uudestaan alivoimalla toisessa erässä Jiri Tlustyn ja Tim Brentin päästyä hyökkäämään kahdella yhtä vastaan. Sabres-vahti Ryan Miller torjui Tlustyn yrityksen, mutta Brent laittoi irtokiekon pömpeliin.
Jokinen suomalaispörssin kärkinimi
Jokinen kasvatti kauden saldonsa lukemiin 1+3=4, millä hän johtaa suomalaisten pistepörssiä. Pitkäsellä on nyt kasassa tehot 1+2. Carolinan Tuomo Ruutu kirjautti kauden avausottelussa yhden syöttömerkinnän, mutta on sen jälkeen jäänyt ilman pisteitä. Buffalon Ville Leino luisteli jälleen Tyler Ennisin ja Brad Boyesin välissä. Leinon vitja ei saanut Sabres-luotsi Lindy Ruffilta juurikaan ylivoimavastuuta. Kolmikko pelasi ylivoimaa vain noin minuutin. Buffalon hyökkääjistä Vanek, Luke Adam ja Jason Pominville viettivät ylivoimalla noin seitsemän minuuttia. Buffalo saa jättää kotihallinsa taas yli viikoksi. Sabres aloittaa heti lauantaina neljän ottelun pituisen vieraskiertueen Pittsburghista. Carolina pelaa seuraavaksi tiistaina Bostonissa, minkä jälkeen reissu jatkuu vielä St.Louisiin ja Winnipegiin. BUFFALO – CAROLINA 3-4 (2-2,0-1,1-1) 1-0 Thomas Vanek (Jordan Leopold) 6:58 1-1 Jay Harrison (Jamie McBain) 8:20 2-1 Derek Roy (Drew Stafford, Christian Ehrhoff) 10:01 2-2 Brandon Sutter av 19:48 2-3 Tim Brent (Jiri Tlusty) av 26:59 3-3 Drew Stafford (Tyler Myers, Andrej Sekera) 57:59 3-4 Jeff Skinner (Jussi Jokinen, Joni Pitkänen) yv 58:36 Maalivahdit BUF: Ryan Miller 34 laukausta/30 torjuntaa CAR: Cam Ward 42/39 Ville Leino, Buffalo 0+0, 0, 0, 1, 13:40 Jussi Jokinen, Carolina 0+1, -1, 0, 2, 17:12 Joni Pitkänen, Carolina 0+1, -2, 0, 2, 24:05 Tuomo Ruutu, Carolina 0+0, 0, 2, 1, 14:54 Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika. //LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa