Kallio: Frölundassa odotukset olivat ihan järkyttävät

Tomi Kallio vaihtoi yhdeksän Frölunda-kauden jälkeen täksi vuodeksi Elitserienin sarjanousijan Växjön paitaan. Lauantaina joukkue kohtasi Smoolannin paikallisottelussa HV71:n. Mistään derbystä ei kuitenkaan Kallion mukaan voi vielä puhua.
Itse ottelun Växjö voitti maalein 3-2. Kallio itse vastasi joukkueensa 1-2-kavennuksesta.
– Me ollaan uusi joukkue ja kaikki matsit on meille hienoja tapahtumia ja isoja otteluita. Ei se peli eronnut mitenkään muista matseista. Ehkä enemmän fanien keskuudessa oli derby-asettelua, Kallio sanoo Sveriges Radion haastattelussa.
– Växjö ei ole ennen ollut Elitserienissä, joten mitään ihmeellistä kinaa ei ole muiden joukkueiden välillä syntynyt. Ennen kuin puhutaan derbyistä, niin pitää olla enemmän matseja alla, Kallio jatkoi.
Kallio sanoo radiohaastattelussa, että seuravaihton sarjanousijan paitaan puhdisti mukavasti ilmaa. Frölundassa mieheltä odotettiin jo ihmetekoja.
– Pelasin yhdeksän kautta Frölundassa ja olin aina paras tai toiseksi paras pistemies. Odotukset kasvoivat ihan järkyttäviin mittasuhteisiin. Vähintään pari maalia ja mielellään hienoja osumia olisi pitänyt tehdä joka pelissä. Nyt on toki myös paineita, mutta ei ihan niin hurjia odotuksia, Kallio toteaa Sveriges Radiolle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Eeli Tolvanen vertaili NHL:n ja MM-kisojen eroja: ”Näyttää hyvältä, mutta ei ole tehokasta”
- Fanit vastaavat: osaako Ruotsi järjestää MM-kisoja ja tekikö Antti Pennanen virheen?
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille