HIFK-ikoni Granlundista: NHL arveluttaa Miken kohdalla
HIFK:n superjunnu, maailmanmestari Mikael Granlund on ollut SM-liigan ykköstähti syksyn aikana. Nuori mies ei paljoa arkaile, vaan kieputtaa pisteitä illasta toiseen. HIFK-ikoni Mika Kortelainen tunnustaa Granlundin lahjat.
– Ei siinä ole yhtään liioittelua, vaan hän on niin hyvä kuin sanotaan. Se ei ole onnea illasta toiseen ja päivästä toiseen. Kyllä se on taitoa. Totta kai mukana on myös syntymästä saatua lahjakkuutta, Kortelainen tunnustaa Granlundin lahjat SuomiKiekko.com-sivuston haastattelussa.
”Kölliä” kuitenkin epäillyttää, miten Granlund pärjää NHL:ssä, jos ja kun mies sinne suuntaa tämän kauden jälkeen.
– Itseäni arveluttaa Grandlundin lähtö NHL:ään. Vertaisin häntä Saku Koivuun, joka Grandlundin tavoin tykkäsi pörrätä kulmissa ja haastaa, vaikka varsi on aika vähäinen. Sakuhan ei sillä tyylillä pystynyt tekemään uraa, vaan oli loukkaantuneena koko ajan, Kortelainen sanoi alkuviikosta Sonera Sport -tilaisuudessa.
– Juttelin aiheesta kerran Sakun Jukka-isän kanssa, joka kertoi Sakun joutuneen muuttamaan pelityyliään. Saku joutui tunnustamaan sen faktan, että jos 110 kiloa tulee 70-kiloista vastaan, ei siinä hyvin käy. Vaikka sitä yhdeksän kertaa kynäilee puolustajan, mutta sitten kymmenennellä kerralla osuu, niin sitten sattuu ja pahasti. Se minua arveluttaa, että kannattaako Grandlundin olla ihan noin rämäpäinen ja pelirohkea tuolla kulmissa, vaikka se hieno asia onkin, Kortelainen jatkaa.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa