Carolinan suomalaispuolustaja maalinteossa
Joni Pitkänen pääsi maalin makuun, kun Carolina Hurricanes otti kauden avausvoittonsa keskiviikon NHL-kierroksella. Pitkänen vei toisen erän alussa Carolinan 1-0 -johtoon eikä Hurricanes enää luopunut etulyöntiasemastaan Stanley Cup -mestaruutta puolustavaa Boston Bruinsia vastaan. Kotikaukalossaan pelannut Carolina vei kamppailun lopulta nimiinsä maalein 3-2.
Pitkäsen kauden ensimmäinen maali syntyi 42 sekuntia ensimmäisen tauon jälkeen Carolinan pelatessa ylivoimalla.
– Etsin Jussia (Jokinen) takatolpalta, mutta he peittivät sen. En voinut enää tehdä muuta kuin ampua. Eric Staal teki hienoa työtä menemällä maalin eteen maskiksi, plusmiinustilastossa kaksi pykälää pakkasen puolelle jäänyt Pitkänen kertasi maaliaan NHL:n verkkosivuilla.
Pitkäsen osumassa toimivat syöttäjinä Tomas Kaberle ja Jussi Jokinen. Viime kesäkuussa Bostonin paidassa Stanley Cup -mestaruutta juhlineelle Kaberlelle piste oli ensimmäinen Hurricanes-paidassa. Jokisella on nyt kasassa tehot 1+2, millä hän johtaa suomalaisten pistepörssiä.
Jokinen ja Tuomo Ruutu pelasivat suurimman osan illasta samassa ketjussa, jonka kolmas lenkki oli Alexei Ponikarovsky.
CAROLINA – BOSTON 3-2 (0-0,1-0,2-2)
1-0 Joni Pitkänen (Tomas Kaberle, Jussi Jokinen) yv 20:42
2-0 Anthony Stewart (Tim Brent, Tim Gleason) 43:42
2-1 Tyler Seguin (Nathan Horton, Adam McQuaid) 44:07
3-1 Jiri Tlusty (Brandon Sutter, Patrick Dwyer) 53:32
3-2 Brad Marchand (Patrice Bergeron, Joe Corvo) 56:35
Maalivahdit
CAR: Cam Ward 28 laukausta/26 torjuntaa
BOS: Tim Thomas 34/31
Jussi Jokinen, Carolina 0+1, 0, 0, 2, 18:11
Joni Pitkänen, Carolina 1+0, -2, 0, 2, 22:02
Tuomo Ruutu, Carolina 0+0, 0, 0, 3, 12:37
Tuukka Rask, Boston varamaalivahtina
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerien tuska jatkuu – Tapparalta täystyrmäys
- Jori Lehterän lopettamisuutinen yllätti HIFK:n – nyt puhuu Olli Jokinen
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!