Blues-valmentaja: Tappara ei ole joukkue muiden joukossa
Blues kohtaa perjantai-iltana SM-liigassa hyvään vireeseen päässeen Tampereen Tapparan. Bluesin kakkosvalmentaja Mikko Saarinen on aimmilta vuosilta tuttu kirvesrintojen vaihtopenkin takaa. Mies myöntääkin, että Tappara-peleissä on aina erityistä latausta.
– Jannen tuntien hän tuo joukkueeseen ison panoksen sekä kokemuksellaan että olemuksellaan. Ojasen osaaminen liittyy vahvasti hyökkäyspeliin ja esimerkiksi aloituksiin. Näkyykö se huomenna tai millä aikajänteellä, sitä on vaikea ennustaa, Blues-luotsi Saarinen sanoo seuran verkkosivuilla.
– Sen verran tunneihminen myönnän olevani, ettei Tapparan kohtaaminen ole missään nimessä peli muiden joukossa – varsinkaan edellinen peli, kun mentiin vanhalle työpaikalle. Kun se peli sitten hävittiin, huomenna on kova halu näyttää, että täälläkin osataan, Saarinen jatkaa.
Saarisen mukaan Bluesin peli on saatava kiekollisesti hyviin uomiin, jotta Tappara kaatuu.
– Vastassa on varmasti tiivis puolustus ja kova prässi. Se on sitä peliä, mistä Risto (Dufva) tunnetaan. Oma kiekollinen taso pitää olla äärimmäisen korkealla. Sekin kannattaa muistaa, että Tappara kaatoi meidät pitkälti ylivoimalla. Pitää pystyä pelaamaan jäähyttömästi, ja aika hyvin me on pystyttykin, Saarinen summaa Bluesin verkkosivuilla.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa