Pekka Rinteelle 13 tikkiä silmäkulmaan

Suomalaismaalivahdit Kari Lehtonen ja Pekka Rinne olivat auttamassa joukkueitaan voittoihin NHL:n harjoitusotteluissa lauantaina. Lehtosen Dallas Stars kukisti St.Louis Bluesin kotonaan 3-2. Rinteen Nashville Predators löi puolestaan Winnipeg Jetsin kotonaan 4-3.
Kamppailun alkupuoliskon pelannut Lehtonen torjui kaikki 11 laukausta. Hänen tilalleen tullut Andrew Raycroft ehti kiekon eteen 18 kertaa ja antautui kahdesti. St.Louisin tolppien välissä hääri Brian Elliott.
Dallas karkasi Lehtosen torjuntavuoron aikana 2-0 -johtoon eikä enää luopunut asemastaan. Kaikki kolme harjoitusotteluaan voittaneen Starsin ensimmäisestä maalista vastasi kesähankinta Michael Ryder, joka oli viime kaudella voittamassa Stanley Cup -mestaruutta Bostonille.
Rinne pelasi vain reilut 14 minuuttia toisessa erässä. Hän torjui seitsemän laukausta ja antautui kerran. Rinne jätti kaukalon saatuaan haavan silmänsä yläpuolelle.
– Kypäräni häkki taipui. En oikein tiedä mitä tapahtui. Se oli aika omituista, Rinne sanoi Nashvillen verkkosivuilla.
Rinteen oikean silmän yläpuolelle ommeltiin 12 tikkiä, mutta mies on kunnossa.
Nashvillen suomalaisista kaukalossa nähtiin Rinteen lisäksi puolustaja Teemu Laakso. Winnipegin leirillä tryout-sopimuksella oleva Janne Pesonen kärsii alaruumiin vammasta, mutta lienee pelikunnossa jo alkuviikosta.
//
Mikko Koivu lepovuorossa
Minnesota Wildin Niklas Bäckström joutui poistumaan kaukalosta tappio niskassaan. Koko ottelun pelannut Bäckström torjui 22 laukausta, kun Minnesota taipui Pittsburgh Penguinsin hallissa 1-4.
Kamppailu ratkaistiin erikoistilannepelaamisessa. Pittsburgh käytti kuudesta ylivoimatilaisuudestaan neljä hyväkseen. Minnesotan yhdeksän ylimoimaa eivät sen sijaan tuottaneet yhtään maalia.
Pittsburgh karkasi toisen erän jälkipuoliskolla 3-0 -johtoon tehtyään kolme ylivoimamaalia reilussa kolmessa minuutissa. Penguinsin viimeisen osuman iski Evgeni Malkin. Helmikuussa tulleesta polvivammastaan toipunut Malkin keräsi kamppailussa 1+2 pistettä.
Perjantaina tehokkaana häärinyt Minnesotan uusi ykkösketju Dany Heatley-Mikko Koivu-Devin Setoguchi oli lepovuorossa.
//
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
- Näkökulma: Nyt ei kannata Antti Pennasen lukea lehtiä
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!