Jesse Puljujärvi tuplapeleissä kehiin? – ”Ihan hyvinkin mahdollista”
PARIISI. Lauantaina Leijonilla oli ohjelmassa välipäivän treenit harjoitushallin puolella.
Katseet olivat kääntyneet kohti sunnuntaina Ranska-ottelua.
Välipäivän harjoituksista ilmeni se, että hyökkäysketjut ovat pysymässä muuttumattomina Valko-Venäjä-pelin jäljiltä.
– Pitää mennä maltilla eteenpäin. Käytiin tuossa jokaisen ketjun kanssa läpi sitä, että mitä hyvää siellä oli ja mitä kehitettävää sieltä löytyi. Uskon, että kaikki pystyvät matkan varrella parantamaan, Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
Valko-Venäjää vastaan 13. hyökkääjänä ollut Jesse Puljujärvi oli yhä neljän pelaavan ketjun ulkopuolella.
Nyt edessä ovat tuplapelit sunnuntaina ja maanantaina. Onko mahdollista, että Puljujärveä peluutetaan näissä peleissä?
– Ihan hyvinkin mahdollista. Tietenkin se, että siellä on 13. hyökkääjää, tietää sitä, että siellä on tuli perseen alla. Jos ei jalka liiku, niin siinä on kaveri valmiina hyppäämään kehiin, Marjamäki totesi Puljujärveen liittyen.
Lauantain harjoituksissa ilmeni kuitenkin yksi poissaolo. Kapteeni Lasse Kukkonen ei ollut mukana jäällä.
– Ei ollut harjoittelukykyinen. Kolhu tuli, mutta katsotaan nyt. Huomenna ollaan viisaampia, Marjamäki sanoi Kukkosesta.
Sunnuntain ohjelmanumerona on kisaisäntien kohtaaminen.
– Heiltä löytyy aika lailla yksilötaitoa. On Stephane Da Costat, (Pierre-Edouard) Bellemaret, (Antoine) Rousselit, ihan selkeitä ykkösketjun kavereita. (Yohann) Auvitun tietävät kaikki. Paljon haasteita, Marjamäki sanoi tulevasta vastustajasta, jatkaen:
– Tänään illalla katsotaan tosi tarkkaan heidän peli. Sen jälkeen pystytään antamaan oikeat nuotit aamun palaveriin.
Leijonien ja Ranskan välinen ottelu alkaa sunnuntaina Suomen aikaan kello 17:15.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Pohjois-Amerikassa pyöräytettiin vaihtokauppa – tietää huonoa Tapparalle?
- Brad Marchandilta tyly kuitti toisen NHL-seuran kapteenivalintaan
- IS: Antti Pennasen sopimus katkolla ensi keväänä – nyt tuli merkittävä tieto!
- HIFK:n uusi vahvistus yhä sivussa – nyt selvisi paluuaikataulu
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- NL-kausi 2026-27: Suomalaiset, tv, ottelut, tulokset
- Liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä – valmentaja teki poikkeuksellisen ratkaisun
- Tappara avasi CHL-kauden voitolla – Tampereella karu yleisömäärä
- Ässille huippuvahvistus – tuore hyökkääjähankinta debytoi kotiavauksessa
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti