Leijonavahti sai ihmetellä toisen pään kiekkosadetta – ”Onneksi oli lämmin halli”
PIETARI. Leijonien maalilla nähtiin keskiviikon Unkari-pelissä ehkäpä vihdoin myös toinen kokeilu, kun Juuse Saros hyppäsi kehiin.
Saros pääsi ensimmäistä kertaa Leijonien maalille tänä keväänä ja suoriutui haasteen keskellä varsin mukavasti.
– Hyvä panos, erittäin hyvä panos. Ne mitä hommia hänellä oli, niin hän oli todella varma. Hyvällä itseluottamuksella pelasi, Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen kehaisi.
Lopulta nollapelin eteen Saros joutui venymään 13 kertaa. Tähän mennessä Saros ei ole päästänyt maalin maalia selkänsä taakse MM-kisatasolla, sillä nollapeli tarttui mukaan myös viime keväältä Slovakia-ottelusta.
– Onhan se nollapeli sillä tavalla kiva lisä aina, mutta kyllä se voitto paremmalta tuntuu, Saros hymyili.
Joukkueena Leijonat aloitti Jalosenkin mukaan ”hieman hitaasti”, Mikä toisaalta sopi Sarokselle.
– Sai heti alkuun ne pari kutia ja pääsi heti mukaan peliin. Se auttoi siinä.
– Kaveri tuli energisesti alkuun ja emme olleet ihan parhaimmillamme. Sitten se voi näyttää siltä, miltä se näytti. Pysyttiin kärsivällisinä, mutta toki hyvinhän he taistelivat. Ja maalivahti piti heitä pystyssä.
Saroksen mukaan Unkarin vahva alku saattoi jopa hieman yllättää Leijonia.
– Ehkä luultiin, että se peli lähtee itsestään. Toki ei joukkueesta välittynyt mitään välinpitämättömyyttä tai sitä, että oltaisiin laiskoja oltu.
Nihkeämmän alun jälkeen Leijonat muutti suuntaa, varsinkin toisessa erässä. Siinä laukaukset olivat peräti 25-3 Suomen hyväksi.
Kevyemmältä kantilta: tuliko hiki?
– Kyllä mää sitten koitin luistella kiekkoja vastaan sun muuta. Onneksi oli lämmin halli, niin ei ihan jäätynyt sinne, Saros naureskeli.
Pelituntuman kanssa Saroksella oli hieman kysymysmerkkejä, kun väliin oli ehtinyt tulla jo viikkojen tauko.
– Onhan se tietenkin vähän haasteellista. Mutta heti kun päälle tuossa pelissä pääsi, niin pääsi muutenkin hyvään fiilikseen. Ja kun peli alkoi, niin kyllä se ihan suhteellisen normaalilta tuntui. Mutta ottaa se tietenkin aikansa.
Saroksen mukaan maalivahtipuolella peluutuksesta ei ole puhuttu vielä mitään. Varmaa on vain se, että torstaille ohjelmassa on täydellinen vapaapäivä.
Mikä sisältää muun muassa vaimojen ja tyttöystävien kanssa ajanviettoa.
– Ihan kiva taas nähdä, kun ei ole puoleentoista kuukauteen nähnyt. Ehti olla menossa tuolla Pohjois-Amerikassa ja vielä suoraan maajoukkueen mukaan tänne, Saros sanoo.
Eli ikävä siis ollut?
– Kyllähän se aina.
Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Jesse Puljujärvi löysi ongelmakohdan Leijonien pelistä
- Tshekki pääsi yllättämään Jukka Jalosen: ”Yritimme sitä estää”
- Risto Dufva jyrähti Viaplaylla NHL-kovanaaman törkytempusta: ”Sukuvika?”
- Leijonat hävisi vähämaalisen MM-avauskamppailun – nelosketjun luottomies jätti ottelun kesken
- Ville Nieminen latasi suoraa tekstiä MM-kisaisännästä Viaplayn studiossa: ”Kaksi oikeeta kenttäpelaajaa”
- Pekka Jormakasta otettiin kuva baarissa – näin Leijonat-hyökkääjä kommentoi asiaa IS:lle
- Leijonat-tähti allekirjoitti jatkosopimuksen NHL:ssä
- Leijonien konkarihyökkääjä latasi vuosi sitten kovan tavoitteen maajoukkueen suhteen – unelmasta tuli totta
- KooKoolle jättimenetys – tähtipuolustaja Charles-Edouard D’Astous löysi uuden seuran
- Lukko vahvistuu kahdella ulkomaalaispuolustajalla – kiinnitti tuoreen SHL-mestarin
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Aleksander Barkoville huima kunnianosoitus NHL:ssä!
- Huippukaappaus: Maajoukkuevahti siirtyy Ilvekseen!
- Jymypaukku! IS: Raimo Helminen päävalmentajaksi Liigaan
- Hirmuvahvistus! JYP nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- Kiekko-Espoo iski pöytään ison sopimuksen!
- Konsta Heleniuksesta, 17, tipahti täysin poikkeuksellinen NHL-arvio rapakon takaa!
- HIFK rysäytti tiskiin kolme uutta sopimusta – tähtihyökkääjälle jatkodiili kouraan
- Nyt jysähti – MM-hyökkääjä siirtyy Kärppiin!