Kärpistä edustusta Leijonien mukaan? – ”Sano muutamalle pelaajalle että vastaavat puhelimeen”
OULU. Kärpät onnistui nappaamaan toisen peräkkäisen mestaruutensa, kun se kaatoi Tapparan finaalisarjan seitsemännessä ottelussa toisessa jatkoerässä lukemin 2-1.
Voittomaalista vastasi Sebastian Aho, joka karkasi läpiajoon ja ujutti kiekon ohi Tapparan maalivahdin Juha Metsolan.
Koko kevään aikana Kärppien osalta isossa roolissa on ollut Julius Junttilan, Joonas Kemppaisen ja Joonas Donskoin ketju, josta Kemppaista ja Donskoita on viety vahvasti mukaan Leijonien MM-kisaryhmään.
Kyseinen asia nousi tapetilla heti ratkaisevan finaalin jälkeen.
– Tuli vain viesti (Leijonien päävalmentajalta Kari Jaloselta), että sano muutamalle pelaajalle, että vastaavat puhelimeen. Nimet varmaan arvaatte, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi.
Näillä Marjamäki viittasi vahvasti juuri Kemppaiseen ja Donskoihin, vaikka nimiä hän ei suoraan itse sanonutkaan.
Marjamäki itse lähtee myös kisoihin, kun hän toimii Jalosen valmennustiimissä apuvalmentajana.
– Pari päivää lauletaan karaokea ja sitten pitää rauhoittua, Marjamäki naurahti tulevasta ohjelmasta.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Jesse Puljujärvi löysi ongelmakohdan Leijonien pelistä
- Tshekki pääsi yllättämään Jukka Jalosen: ”Yritimme sitä estää”
- Risto Dufva jyrähti Viaplaylla NHL-kovanaaman törkytempusta: ”Sukuvika?”
- Leijonat hävisi vähämaalisen MM-avauskamppailun – nelosketjun luottomies jätti ottelun kesken
- Ville Nieminen latasi suoraa tekstiä MM-kisaisännästä Viaplayn studiossa: ”Kaksi oikeeta kenttäpelaajaa”
- Pekka Jormakasta otettiin kuva baarissa – näin Leijonat-hyökkääjä kommentoi asiaa IS:lle
- Leijonat-tähti allekirjoitti jatkosopimuksen NHL:ssä
- Leijonien konkarihyökkääjä latasi vuosi sitten kovan tavoitteen maajoukkueen suhteen – unelmasta tuli totta
- KooKoolle jättimenetys – tähtipuolustaja Charles-Edouard D’Astous löysi uuden seuran
- Lukko vahvistuu kahdella ulkomaalaispuolustajalla – kiinnitti tuoreen SHL-mestarin
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Aleksander Barkoville huima kunnianosoitus NHL:ssä!
- Huippukaappaus: Maajoukkuevahti siirtyy Ilvekseen!
- Jymypaukku! IS: Raimo Helminen päävalmentajaksi Liigaan
- Hirmuvahvistus! JYP nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- Kiekko-Espoo iski pöytään ison sopimuksen!
- Konsta Heleniuksesta, 17, tipahti täysin poikkeuksellinen NHL-arvio rapakon takaa!
- HIFK rysäytti tiskiin kolme uutta sopimusta – tähtihyökkääjälle jatkodiili kouraan
- Nyt jysähti – MM-hyökkääjä siirtyy Kärppiin!