Syksyllä hieman ailahtelevasti pelannut Kärpät on tehnyt viime aikoina kovaa nousua kohti Liigan sarjataulukon kärkisisoja.

Vakuuttava meno jatkui, kun myös tiistaina Kärpät onnistui nappaamaan voiton Liigassa Ässien jäätyä jalkoihin lukemin 2-1.

Kärppien maaleista vastasivat 400. liigaottelunsa pelannut Mika Pyörälä ja vasta loppukauden mittaisen diilin oululaisjoukkueen kanssa varmistanut Esa Pirnes.

Ässien ainoan iski Eero Elo.

Kärpille 1+1 tehot iskeneiden Pyörälän ja Pirneksen lisäksi iso takuutekijä voiton takana oli loistavasti torjunut Iiro Tarkki, jolle merkattiin kamppailussa 32 koppia.

Yhteensä Kärpät on ottanut nyt seitsemän peräkkäistä voittoa Liigassa. Väliin on mahtunut myös kaksi voittoa CHL:ssä.

Kärpät on kerännyt nyt 40 pistettä, mikä on sama määrä Liigan kärjessä keikkuvan Lukon kanssa. Lukko ei onnistunut kasvattamaan pistepottiaan tiistain kierroksella, kun Blues oli sitä parempi lukemin 2-0.

Raumalaisjoukkueella on kuitenkin vähemmän pelejä pelattuna, minkä johdosta se pysyy ykköspaikalla.