Ilves-puolustaja luuti nenä murtuneena

Ilveksestä erottui torstain HIFK-tappiossa puolustaja Tommi Kivistö, joka oli varustanut kypäränsä kasvot kokonaan suojaavalla pleksillä.
Syy suojaukseen oli nenässä, jota TPS:n Camilo Miettinen rusikoi tiistaina yhden ottelun pelikiellon arvoisesti.
– Se (nenä) on vissiin murtunut, Kivistö paljasti HIFK-ottelun jälkeen.
Uusi ”akvaario” ei suuremmin näyttänyt menoa haittaavan?
– Kyllä siinä vähän aikaa meni tottua, mutta kolmannessa erässä ei oikeastaan enää huomannutkaan. Viimeksi junioriaikana oli häkkikypärä päässä.
Ilves sai 1-2-tappion jälkeen kuulla valmentaja Tuomas Tuokkolalta kunniansa.
Koutsi päästeli pukukoppikäytävälle asti kuulunutta palopuhetta sen verran väkevillä ilmaisuilla höystettynä, ettei niitä tohdi internetiin kirjoittaa.
– Suoraa tekstiä tuli, mutta ihan ansaitusti. Tästä pitää parantaa paljon, Kivistö myönsi.
Tappio oli tamperelaisille kitkerä. Voitolla joukkue olisi taistellut vielä suorasta pudotuspelipaikasta, ja teoriassa mahdollisuus on yhä olemassa, mutta ensin sen on varmistettava paikkansa edes säälipleijareissa.
Turussa komeasti voittoon noussut HPK hengittää vielä ohuesti niskassa.
Pekka Mäntylä, Helsinki
Twitter: @pjmant

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL-toimittaja: tekeekö Connor McDavid rajun ratkaisun sopimusneuvotteluissa?
- Kuka nappaa Buffalon tähtihyökkääjän? Nämä seurat kiinnostuneita
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – tässä on uusi seura
- Leijonat-tähdelle lähtöpassit Sveitsistä – armeija käymättä
- Connor McDavid vihjaa lähdöllä Edmontonista – nyt puhuu Leon Draisaitl
- Aftonbladet: Suomalaishyökkääjä on yksi SHL:n eniten tienaavista pelaajista – sai myös muita tarjouksia
- Teemu Kivihalme palaa Liigaan: ”Monipuolinen kahden suunnan puolustaja”
- SaiPa pelaajakaupoilla – haaviin pakkivahvistus Pohjois-Amerikasta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – Dallas-hyökkääjä vaihtaa seuraa
- Kiekko-Espoo kiinnitti ruotsalaispuolustajan
- Matthew Tkachuk iski pöytään hurjan väitteen Connor McDavidista
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Toimittaja: HIFK:n tähtipelaaja vaihtaa seuraa – Janne Pesoselta iso paljastus
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Kristian Vesalainen siirtyy Kärppiin – saa jättipalkan!
- TPS:ltä jättimäinen sopimusuutinen!
- Mestiksen pistehirmu löysi uuden seuran!
- Liiga-seura jysäytti hankinnan Detroit Red Wingsistä!
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!