Upea nousu piti HPK:n haaveet elossa – ”Ei enää hävittävää”
Kuva: Ilari Isotalo
HPK:n jo pitkään epätoivoiselta näyttänyt taistelu pudotuspelipaikasta sai torstaina jatkoa, kun joukkue haki maukkaan 3-2-voiton Turusta TPS:n kustannuksella.
Illasta erikoisen teki tapa, jolla joukkue käänsi vaikean pelin vasta päätöserässä. Turkulaisten kahden maalin johto kääntyi lopulta yllättävänkin heppoisesti.
– Kaksi erää lähdettiin surffailuun mukaan. Ja se näkyi aika selkeästi tulostaululla. Onneksi pelattiin sentään yksi erä hyvin – se riitti nyt voittoon, joukkueen maalilla torjunut Juuse Saros kiteytti SuomiKiekko-sivustolle.
HPK:n sankareita kirissä oli päätöserässä tehot 1+1 nakuttanut Teemu Rautiainen. Pienikokoinen hyökkääjä myönsi päätöserän tasonnoston olleen tärkeä.
– Ei oltu kahdessa ensimmäisessä erässä tarpeeksi huolellisia oman pelin kanssa. Annettiin liikaa kiekonmenetyksiä ja vastahyökkäyksiä, mistä TPS pääsi kääntämään peliä.
– Onneksi Juuse pelasi hyvin ja otti monta isoa koppia. Se antoi meille sauman voittaa, hyökkääjä jakoi kiitosta median edessä.
Voitosta huolimatta hämeenlinnalaisten tilanne on kaikkea muuta kuin helppo. HIFK:n otettua kolmen pisteen voiton Ilveksestä, säilyi ero seitsemässä pisteessä. HPK:lla on jäljellä vielä kolme peliä, kun HIFK pelaa vielä kahdesti.
Runkosarjan viimeinen peli on kutkuttavasti HPK-HIFK.
– Tässä ei ole enää oikeastaan hävittävää. Joten antaa palaa vaan. Siinä mielessä meidän kannalta helppo tilanne jatkaa, Saros kiteytti.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
- Kai Suikkanen: tämä on kokoonpanosta kadonneen Robert Rooban tilanne
- Kärpät julkaisi jatkosopimuksen: ”Tärkeä palanen”
- Lakkoilu on käynyt kalliiksi! Connor Hellebuyck menettänyt jättisumman muutamassa viikossa
- Mestis-seuralta kova kaappaus – hankki pudotuspelien arvokkaimman pelaajan Jokereista
- Ilves-kapteeni löysi uuden seuran – saa vierelleen tutun tutkaparin
- Jokereista mestarihyökkääjä ulos – sopimus purettu!
- Kärpät löi lukkoon tärkeän jatkosopimuksen – ”Nuori ja edelleen kehittyvä pelaaja”
- Liiga-paluu kesti yhden pelin – nyt uusi seura koputtelee!
- Teemu Hartikaisesta karu arvio – Karri Kivi MTV:llä: ”Erittäin haastava pelaaja”
- Nyt paljastui: NHL-pomo yritti kaupata suomalaisen – ”Oli tehtävä vaikea päätös”
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Aitio: Olli Jokinen ulos HIFK:sta – yllätysnimi tarjolla tilalle
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- IL: HIFK:n johto kriisipalaverissa – tämä on Olli Jokisen tilanne nyt
- Kai Suikkanen mylläsi KooKoo-pakan uusiksi – flopannut tähti katsomoon
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen