14/14: Tappara – mestaruustaisteluihin varma nimi?
SuomiKiekko-sivusto Kiekkoministerien ja muutamien lisävahvistusten kera käy ennen kauden alkua läpi entisen SM-liigan, nykyisen Liigan joukkueiden lähtökohdat.
Analyyseissä kerrataan se, mitä on tapahtunut viime kauden jälkeen, mitkä ovat joukkueen vahvuudet ja heikkoudet sekä mitä joukkueelta voi odottaa tulevalla kaudella.
Mitä on tapahtunut?
Peikko nimeltä KHL söi Tapparan ratkaisuroolin pelaajia useamman kevään aikana. Ja jos vielä yhtä kirjainta muutetaan, vei NHL:kin yhden nimen, huippulupauksen Aleksander Barkovin.
Hänelle, Tuukka Mäntylälle ja Jarno Koskirannalle on hankittu paikkaajia, tai on ainakin yritetty. Mäntylän ”korvaaja” Pasi Puistola on isossa roolissa tulevalla kaudella kirvesrintojen peräpäässä, kun taas muun muassa Philip McRae yrittää paikata vähintään Koskirannan jättämää aukkoa.
Nimekkäin hankinta jo tulevaa kautta silmällä pitäen on kuitenkin Pekka Jormakka, joka iski Pelicansissa viime kaudella lähes 20 maalia ollen mukana myös Leijonien maajoukkuekuvioissa. Jormakalla on potentiaalia vielä suurempiin tekoihin ja Liigan kärkijoukkueisiin kuuluvassa Tapparassa kyseisten odotusten lunastaminen onkin mielenkiintoinen pointti. Käykö niin vai pysähtyykö nouseva käyrä?
Ja nappasipa Tappara myös tshekkihyökkääjän Tomas Plihalin riveihinsä, jota kaupiteltiin Kärpissä jo tovin ajan. Miten Plihal sitten tällä kaudella suoriutuu yhden vaikeamman sesongin jälkeen, se onkin hyvä kysymys.
Vahvuudet?
Tapparan paletti on pienistä muutoksista huolimatta pysynyt hyvin samoilla reiteillä. Päävalmentaja Jukka Rautakorven johdolla kirvesrinnat olivat viime kauden vahvimpia suorittajia ellei vahvimpia, jos katsotaan koko kauden skaalaa. Vahvan puolustuspelin lisäksi joukkue hyökkää terävästi vastaan, mihin käytössä on oivia työkaluja. Joukkueella on vahva ykkösmaalivahti Juha Metsola, johtavia pelaajia niin peräpäässä kuin hyökkäyksessäkin sekä tarpeeksi taitoa muun muassa erikoistilanteisiin.
Heikkoudet?
Suurin kysymysmerkki tässä vaiheessa kohdistuu joukkueen sentteriosastolle. Pystyvätkö McRae, Kärpistä tullut Plihal tai Jukka Peltola lunastamaan Barkovin ja Koskirannan jättämät aukot? Lisäksi yhdeksi kysymysmerkiksi voi nousta peräpään kiekollinen osaaminen.
Mitä voi odottaa?
Tapparaa voi rauhallisin mielin povata jälleen mestaruustaisteluihin mukaan. Kokonaiskuvassa on niin paljon vahvuuksia ja viime vuodet kokemukset tukevat väitettä myös mainiosti. Se, että riittääkö panos tällä kaudella aivan mestaruuteen asti, on sitten toinen juttu. Mutta yllätys on, jos Tappara ei ole mukana mitalipeleissä.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Lars Bryggman tekee paluun Liigaan – uusi joukkue selvillä!
- IL: HIFK:n tähtäimessä SHL:n viime kauden ykkösnimi – tässä vaihtoehdot uudeksi maalivahdiksi!
- IS: HIFK:n harjoituksissa otettiin yhteen – nyt puhuu Olli Jokinen
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- Sidney Crosbyn loukkaantumisesta iso päivitys – pitkä sairausloma edessä
- Patrik Laineesta surkea näky: uusi pelipaikka!
- JYPin supertähti: huonoja uutisia
- Karu arvio: Tämä Leijonat-pelaaja epäonnistui olympialaisissa – NHL-uraan tyly vaikutus
- KalPan mestarijoukkueen rakentanut seurapomo lähtee – uusi pesti ulkomailta
- Vaasan Sport hankki ”Hjallis” Harkimon pojan – iski kovat tehot U20 Liigassa
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- Urheilucast: Tässä ykkösehdokas HIFK:n uudeksi GM:ksi
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Patrik Laineesta tipahti iso uutinen – Antti Mäkinen: Tässä tuleva seura?
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Mikko Rantanen paljasti mitä ajatteli kun Artturi Lehkonen pääsi läpiajoon
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Tuomareita syytetään Kanadan suosimisesta – näin kommentoi Antti Pennanen!