14/14: Lappeenrannassa oudosta tilanteesta kauteen
Kuva: Ilari Isotalo
SuomiKiekko-sivusto Kiekkoministerien ja muutamien lisävahvistusten kera käy ennen kauden alkua läpi entisen SM-liigan, nykyisen Liigan joukkueiden lähtökohdat.
Analyyseissä kerrataan se, mitä on tapahtunut viime kauden jälkeen, mitkä ovat joukkueen vahvuudet ja heikkoudet sekä mitä joukkueelta voi odottaa tulevalla kaudella.
Mitä on tapahtunut?
Viime kaudella itsensä kymmenen parhaan joukkoon hilannut SaiPa kuuluu hieman yllättäenkin kesän aikana vahvistuneisiin joukkueisiin.
Liigan lilliputtina tuntemaan opittu lappeenrantalaisseura on tehnyt kesän aikana täsmähankintoja niin maalille, puolustukseen kuin hyökkäykseenkin. Eikä lähtijöiden puolella ollut kesähelteiden aikana Brian Salcidoa lukuun ottamatta korvaamattomia palasia.
Maalinsuulle joukkue sai mieluisan paluumuuttajan, kun Jussi Markkanen palaa tuttuun seuraan. Kokenut torjuja pelasi ensimmäiset ottelunsa SaiPassa jo yli 20 vuotta sitten.
Puolustukseen Salcidon lähtöä paikkaamaan hankittiin kokenut yleispakki Ryan Glenn. Häneltä odotetaankin Itä-Suomessa isoa roolia nuoren puolustuksen johtohahmona.
Hyökkäykseen ryhmä vahvistui kahdella mielenkiintoisella nimellä. Viime kaudella 16 maalia Pelicansissa nakuttanut Janne Tavi on liigatasolle iso kaappaus. KHL:stä Suomeen saapuva Patrick Davis kuuluu myös kevään mielenkiintoisimpiin nimiin.
Vahvuudet?
Valmentaja Pekka Tirkkonen pääsee jatkamaan siitä, mihin ryhmänsä kanssa viime keväänä jäi. Varsinkin joukkueen hyökkäys alkaa olla kohtuullisen kilpailukykyinen Liigaan. Maalivahtikaksikko Markkanen – Andreas Bernard on kyllin tasokas kaksikko viemään joukkueensa kevään tosipeleihin.
Heikkoudet?
Vahvistusten myötä myös odotukset ovat nousseet Lappeenrannassa. Se tuo myös haasteet idän ihmeen tekemiseen. Joukkue ei varmasti pääse enää yllättämään enää vastustajiaan samalla tavalla kuin viime kaudella. Ja myös jatkuva altavastaajan asema on kasvaneiden odotusten myötä osittain muuttunut. Se, miten joukkue reagoi tilanteeseen, ratkaisee melko pitkälti mahdollisen pudotuspelipaikan.
Myös joukkueen puolustus on melko nuori ja varsinkin alakertaan ryhmä kaipaisi lisää kokemusta ja fyysistä osaamista.
Mitä voi odottaa?
Taistelee tiukasti paikasta kymmenen parhaan joukkoon.
Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”