14/14: HIFK – laajalla materiaalilla kärkitaistossa?
Kuva: Juha Tamminen
SuomiKiekko-sivusto Kiekkoministerien ja muutamien lisävahvistusten kera käy ennen kauden alkua läpi entisen SM-liigan, nykyisen Liigan joukkueiden lähtökohdat.
Analyyseissä kerrataan se, mitä on tapahtunut viime kauden jälkeen, mitkä ovat joukkueen vahvuudet ja heikkoudet sekä mitä joukkueelta voi odottaa tulevalla kaudella.
Mitä on tapahtunut?
HIFK:ssa on käynyt kova kuhina kesän aikana pelaajarintamalla. Lähtijöiden joukko on ollut nimekäs, mutta kovia kavereita on tarttunut myös markkinoilta haaviin.
Joukkueen maalivahtiosasto on mennyt täysin uusiksi, kun Joni Ortio palaa Pohjois-Amerikkaan ja Mika Norja siirtyi Ruotsiin. Tilalle ovat saapuneet AHL:stä Brad Thiessen ja Bluesista Antti Ore.
Puolustuksesta HIFK menetti niin Ilari Melartin, Kyle Klubertanzin kuin Ville Varakkaan. Tilalle ovat saapuneet Kärpistä Oscar Eklund, AHL:stä Jason Desantis ja yliopistoliiga NCAA:sta Braden Birch.
Hyökkäyksen puolella liikennettä on myös riittänyt, kun viime kauden kokoonpanosta ovat poistuneet Joakim Eriksson, Joel Perrault, Joni Töykkälä, Markus Granlund, Mika Hannula, Kimmo Kuhta, Jari Sailio ja Siim Liivik.
Hankinnat ovat kuitenkin olleet sille osastolle nimekkäitä. Ykkössentteriksi HIFK sai KHL-seura Omskista Matti Kuparisen, NCAA:sta Austin Blockin, Sveitsistä Rico Fatan ja Tony Salmelaisen, AHL:stä Juuso Puustisen ja Ruotsista Janos Harin.
Myös valmennuspuolelle HIFK sai vahvistusta, kun entinen huipputason pikaluistelija Janne Hänninen liittyi täysipainoisesti valmennusrinkiin.
Vahvuudet?
Joukkueen hyökkäyskalusto on äärimmäisen vahva ja materiaali ylipäätänsä on laaja, yksi liigan parhaista. Maalintekovoimaa on enemmän kuin kellään muulla joukkueella sarjassa, mikä on totta kai iso vahvuus. Löytyy kätisyyksiä, nopeutta, taitoa, fyysisyyttä. Kokemuksesta puhumattakaan. Myös puolustuksessa on mukavasti monipuolisuutta ja hyvät kärkipakit, joihin joukkue voi huoletta nojata.
Heikkoudet?
Mitään suuria heikkouksia HIFK:n paletissa ei ole, pelkästään pieniä kysymysmerkkejä. Millaiselle tasolle kanukkimolari Thiessen nousee? Onko hänestä torjumaan HIFK mestaruuteen asti? Tai mihin loukkaantumisista viime aikoina kärsineet Salmelainen ja Ville Peltonen yltävät? Entä riittääkö joukkueella sietokyky päävalmentaja Raimo Summasen valmennusmetodien alla?
Mitä voi odottaa?
HIFK on ehdottomasti mukana kärkitaistelussa runkosarjassa. Pudotuspeleihin joukkueella on myös mukavasti palikat näin etukäteen kohdallaan. Mitalipelit ovat täysin realistinen odotusarvo.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”