SHL

Ruotsalaisseura Detroit-puolustajan kintereillä

Elitserienin Rögle hamuaa riveihinsä kanadalaispuolustaja Logan Pyettia, 24. Asiasta kertoo gronvitasumo.se. Pyett on kiekkoillut Detroitin organisaatiossa neljän kauden ajan, mutta NHL-ovi on pysynyt tiukasti kiinni. Pakin debyytti NHL:ssä antaa...

Potkut saanut NHL-veskari siirtyy ensi kaudeksi Ruotsiin

SuomiKiekko kertoi eilen tshekkitorjuja Alexander Salakin saaneen lähtöpassit Chicago Blackhawksista (lue uutinen). Uusi työpaikka löytyi nopeasti tutusta osoitteesta, sillä Salak palaa Elitserienin Färjestadiin kahden vuoden...

Pekka Rinne sai kirittäjän ruotsalaisesta lupauksesta

NHL-joukkue Nashville Predators on tiedottanut tehneensä tulokassopimuksen maalivahti Magnus Hellbergin kanssa. Näin hänestä tuli tähtitorjuja Pekka Rinteen seurakaveri. Torjujan NHL-sopimusta ehdittiinkin jo odotella, kuten SuomiKiekko aiemmin...

Luulaja nappasi suomalaisen taitosentterin – "Juuri häntä olemme etsineet"

Viime kaudella HIFK:ssa epäonnistunut hyökkääjä Kim Hirschovits liittyy Elitserienin Luulajan riveihin. Hirschovitsin mennyt kausi oli ohdakkeinen. Mieheen kohdistui HIFK:ssa suuret odotukset, joihin hän ei pystynyt vastaamaan. Lopulta Hirschovits...

Päivän siirtouutinen: Stanley Cup -voittaja palaa kotiin

Kuten SuomiKiekko jo aiemmin ennakoi, Elitserienin MoDo on saanut todella kovan vahvistuksen riveihinsä. MoDon uunituoreen tiedotteen mukaan Samuel Påhlsson palaa kotiin NHL:stä. Viime kaudella NHL-konkari...

Elitserien-seura saamassa huippuluokan vahvistuksen NHL:stä

Elitserienin MoDo saanee kovan tason paluumuuttajan Vancouver Canucksista, sillä Samuel Påhlssonin huhuillaan palaavan Ruotsiin. MoDo pitää maanantaina tiedotustilaisuuden. Seuran otaksutaan tiedottavan NHL-konkarin paluusta kasvattajaseuraansa. Påhlsson kertoi...

HV71: "Etsimme Jesse Joensuulle korvaajan – hankimme kolme uutta hyökkääjää"

Elitserien-seura HV71 sai huonoja uutisia, sillä profiilihyökkääjä Jesse Joensuu suuntaa rapakon taakse (lue uutinen). HV71:n urheilujohtaja Fredrik Stillman ei jää pyörittelemään peukaloitaan, sillä korvaaja on...

Ruotsalaisen superjunnun NHL-sopimus silausta vaille valmis

Huippulupaus Max Fribergin neuvottelut Anaheim Ducksin kanssa ovat loppusuoralla, kirjoittaa Expressen. Anaheim varasi hyökkääjän viime kesänä viidennellä kierroksella. Menneellä kaudella 19-vuotias Friberg kiekkoili pääasiassa Elitserienin...

Elitserien-seura kaappasi maalivahdin Pittsburghista

Ruotsin pääsarjan Växjö Lakers on napannut riveihinsä Mattias Modigin, 25. Torjuja on kuulunut kahden viime vuoden ajan NHL-seura Pittsburgh Penguinsin organisaatioon. Kauden 2010-2011 Modig napsi kiekkoja ECHL:n Wheeling...

Pekka Rinne saamassa haastajan Ruotsista?

Ruotsalaisveska Magnus Hellbergin ensi kauden pelipaikka selvinnee perjantaina. Hänestä saattaa tulle Nashvillen tähtitorjuja Pekka Rinteen seurakaveri jo piakkoin. Isokokoinen, lähes kaksimetrinen maalivahti on Nashville Predatorsin toisen...

New York Islanders kiinnitti ruotsalaisen huippulupauksen

NY Islanders on tehnyt kolmevuotisen tulokassopimuksen ruotsalaishyökkääjä Johan Sundströmin kanssa. 19-vuotias peluri on Islandersin toisen kierroksen varaus viime kesältä. Isokokoinen hyökkääjä on monikäyttöinen, sillä Sundström pystyy pelaamaan...

HPK:sta tuttu slovakkipakki suuntaa KHL-jäiltä Ruotsiin

Elitserieniin keväällä noussut Rögle BK on tiedottanut tehneensä sopimuksen monissa liemissä keitetyn Martin Strbakin kanssa. Strbak, 37, siirtyy Ruotsiin KHL-joukkue Lev Popradista. Pakki kiekkoili kolme viimeistä kautta...

Elitserien-seura koki pahoja menetyksiä – "Täytyy jatkaa eteenpäin"

Frölunda Indians on haastavassa tilanteessa, kun seura yrittää naarata täsmähankintoja menettyjen avainpelaajien tilalle. Viime kaudella seurassa kiekkoilleet Mika Pyörälä ja Fredrik Pettersson vaihtoivat KHL-liigaan tulevalle...

Leijona-hyökkääjä ei kainostele tavoitettaan: "Tietysti haluan pelata NHL:ssä"

Menneen kauden Ruotsin Elitserien HV71:n riveissä pelannut Jesse Joensuu hamuaa takaisin Pohjois-Amerikkaan. 24-vuotias laituri yritti reilut kolme kautta murtautua NHL:ssä vakiokokoonpanoon, mutta pelejä ylhäällä kertyi...

Tre Kronor-hyökkääjä lähellä KHL-siirtoa

Viime kaudella Elitserien-seura Frölundan kapteenistoon kuulunut Fredrik Pettersson saattaa siirtyä KHL:ään, arvelee Expressen. Pian 25 vuotta täyttävällä hyökkääjällä on voimassa oleva sopimus Frölundan kanssa vielä ensi kaudesta....

Tuore Ruotsin mestari vaihtaa KHL-kaukaloon

Keväällä Elitserienin mestaruuden Brynäsin kanssa voittanut Niclas Andersén siirtyy KHL-joukkue Severstal Cherepovetsiin, seura tiedottaa. Andersén on kiekkoillut neljä viimeistä kautta Brynäsissä. Puolustava puolustaja on pelannut sinikeltaisten ikäkausimaajoukkueissa...

Predators vahvisti ruotsalaislupauksen NHL-diilin

NHL-joukkue Nashville Predators on tiedottanut tehneensä sopimuksen hyökkääjä Patrick Cehlinin kanssa. Cehlin on Predatorsin varaus kahden vuoden takaa. 20-vuotias laitahyökkääjä solmi kolmivuotisen tulokassopimuksen. Nuorukaisen odotetaan pelaavan tulevalla...

Leijona-vahti Lehtonen saa uuden haastajan Ruotsista

NHL-seura Dallas Stars on tiedottanut tehneensä kontrahdin ruotsalaisveskari Christopher Nihlstorpin kanssa. Näin hänestä tulee Leijona-vahti Kari Lehtosen haastaja. Nihlstorp siirtyy Dallasin organisaatioon yksivuotisella ja kaksisuuntaisella sopimuksella....

Ruotsalaisseura kiinnostunut Norjan MM-hyökkääjästä

Viime kaudella Elitserienin välieriin edennyt Tukholman AIK on kiinnostunut Norjan maajoukkuepelaaja Martin Røymarkista. 25-vuotias laituri on pelannut kaksi viimeistä kautta Timråssa, mutta sopimus päättyi keväällä. Expressen...

Ruotsalaisseura sai kovan luokan paluumuuttajan – "Huippupelaaja Elitserienissä"

Slovakkihyökkääjä Ladislav Nagyn ura jatkuu Ruotsin Elitserienin MODO:ssa, seura tiedottaa. Päättyneellä kaudella Nagy kiekkoili KHL:ssä Lev Popradissa sekä Dinamo Minskissä. Kuten jo aiemmin uutisoimme, hyökkääjä...

New York Rangers nappasi ruotsalaislupauksen

NHL-seura New York Rangers tiedottaa, että hyökkääjä Oscar Lindberg liittyy seuran organisaatioon. 20-vuotiaan hyökkääjän NHL-oikeudet olivat aiemmin Phoenix Coyotesilla, joka varasi Lindbergin 2010 toisella varauskierroksella. Viime kauden...

Ducks kiinnitti ruotsalaisen puolustajalupauksen

NHL-seura Anaheim Ducks on tehnyt ruotsalaisen Tim Heedin kanssa kolmen vuoden tulokassopimuksen. 21-vuotias puolustaja kiekkoili viime kaudella toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa Malmön riveissä. Mies nakutti...

Kaikkien aikojen menestynein ruotsalaisseura TPS-pakin perässä

Djurgården hamuaa riveihinsä viime kaudella TPS:ssä kiekkoillutta Mario Scalzoa, uutisoi hockeysverige-sivusto. 27-vuotias Scalzo pelasi menneellä kaudella turkulaisten riveissä 38 runkosarjapeliä tehoin 4+10. Ennen siirtymistään TPS:ään...

Kokenut SM-liigajyrä siirtyy Elitserieniin

SM-liigassa mittavan uran tehnyt hyökkääjä Esa Pirnes siirtyy ensi kaudeksi Elitserieniin. Pirnes on tehnyt kaksivuotisen kontrahdin AIK:n kanssa. - Esa on kokenut ja taitava sentteri, joka...

Elitserienin suomalaishylkiö löysi uuden seuran

Maalivahti Fredrik Norrenan kiekkoura jatkuu Elitserien-seura Växjö Lakersissa, seura tiedottaa. Kolme viimeistä kautta Norrena vartioi Linköpingin maalia. Pettymykseen päättyneen kauden jälkeen Ruotsista kuului huhuja, joiden...

Ruotsalaisseuran pistelinko suuntaamassa Suomeen?

Elitserien-seura Timrån viime kauden paras pistemies Matt Murley on kiinnostunut SM-liigassa pelaamisesta. 32-vuotias laitahyökkääjä nakutti Timrålle 55 runkosarjaottelussa 31 tehopistettä. Karsintasarjassa jenkki avitti seuraa pysymään...

Elitserien-seura antoi potkut suomalaispelaajalle

Viimeiset kuusi kautta Ruotsin pääsarjan HV71:ssä kiekkoillut Jukka Voutilainen on saanut lähtöpassit. Hyökkääjä oli monen vuoden ajan seuran kantavia voimia, mutta nyt yhteinen aika on...

Hannu Pikkaraisen agentti Elitserien-sopimuksesta: “Ei suurta draamaa”

SuomiKiekko uutisoi jo aiemmin puolustaja Hannu Pikkaraisen ja Skellefteån teiden eroamisesta. Nyt suomalaisen agentti Juuso Pulliainen kertoo tarkemmin tapauksesta. - Hannulla oli 1+1-vuotinen sopimus, jonka hän on...

Elitserien-finalisti pettyi suomalaispuolustajaan – ei jatkosopimusta

Ruotsin Elitserienin finaaleihin yltänyt Skellefteå AIK on on tiedottanut, että Hannu Pikkarainen ei jatka joukkueessa. Suomalaispuolustajan visiitti seurassa jäi yhden kauden mittaiseksi. Pikkarainen merkkautti runkosarjassa...

Luulaja haluaa päästä eroon pahasti flopanneesta suomalaissentteristä

Ruotsin Elitserienin Luulaja ei ole alkuunkaan tyytyväinen Ville Viitaluoman esityksiin menneellä kaudella, uutisoi kuriren.nu. Viitaluoma siirtyi Luulajaan HPK:n ykkössentterin paikalta vuosi sitten. Mies teki Luulajan kanssa...