SHL

Ruotsalainen huippulupaus kieltäytyi lähtemästä Pohjois-Amerikkaan: "En ole vielä valmis"

Ruotsalaispuolustaja Oscar Klefbom solmi kesäkuussa tulokassopimuksen NHL-seura Edmonton Oilersin kanssa (lue uutinen). Seura olisi halunnut 19-vuotiaan pakin Pohjois-Amerikkaan jo tulevaksi kaudeksi, mutta nuorukainen päätti toisin. - Tämä...

Suomalaisen huippuhyökkääjän jatkokuviot auki – "Olen treenannut kesän kovaa"

Viime kaudella Ruotsin Elitserienin Färjestadissa kiekkoillut Hannes Hyvönen on vielä vailla pelipaikkaa tulevaksi sesongiksi. 36-vuotias laitahyökkääjä ei jatka ruotsalaisseurassa tulevalla kaudella. Uutta seuraa on kiikaroitu, mutta...

Keväällä pahasti flopanneen suomalaispakin tilanne ratkeamassa – palaa SM-liigaan?

SuomiKiekko-sivusto uutisoi jo aiemmin puolustaja Hannu Pikkaraisen ja Elitserien-seura Skellefteån teiden eroamisesta. Nyt suomalaispuolustajan ensi kauden työpaikka on selviämässä. - Alunperin kuvioissa oli mukana useampi joukkue, mutta tällä hetkellä...

Elitserienin suomalaisseuralle tärkeä paluumuuttaja – "Hänen johtajuutensa merkitsee paljon"

Ruotsin pääsarjan Luulaja on tiedottanut tehneensä sopimuksen hyökkääjä Karl Fabriciuksen kanssa. Fabricius siirtyy Luulajaan KHL-joukkue Lev Popradista. Mennyt sesonki ei kuitenkaan mennyt ruotsalaiselta toivotulla tavalla,...

Ruotsalainen puolustajalupaus teki NHL-sopimuksen

NHL-joukkue Dallas Stars on tiedottanut tehneensä kolmen vuoden tulokassopimuksen puolustaja Ludvig Byströmin kanssa. Pian 18 vuotta täyttävä Byström sai NHL-varauksen toisella kierroksella kesäkuun draft-tilaisuudessa. Viime kaudella pakki kiekotteli...

Elitserienin nousijaseura kaappasi kokeneen NHL-puolustajan

Keväällä Elitserieniin noussut Rögle on tiedottanut tehneensä sopimuksen puolustaja Tom Preissingin kanssa. 33-vuotias pakki siirtyy Ruotsiin Sveitsin NLA-liigan Bielistä. Jenkki on pelannut NHL:ssä 368 ottelua...

Blues-vahdin lähtö Ruotsiin varmistui – "Tuntuu erittäin hyvältä"

Tanskalaistorjuja Patrick Galbraith on solminut yksivuotisen sopimuksen Elitserienin Frölundan kanssa. seura uutisoi. Viime kaudella Bluesissa kiekkoja napsineen tanskalaisen uumoiltiin tarttuvan ruotsalaisseuran täkyyn, kuten jo aiemmin kerroimme. Galbraith...

Ruotsalaisseura kaappaamassa Blues-torjujan

Viime kaudella Bluesissa kiekkoja napsinutta Patrick Galbraithia huhuillaan Elitserien-seura Frölundaan, kirjoittaa hockeysverige.se. Tanskalaistorjuja aloitti viime kauden Slovakian liigan HC Slovan Bratislavassa, mutta siirtyi joulukuussa Bluesiin. Galbraith pelasi menneellä sesongilla...

Meritoituneen huippupuolustajan ura katkolla aivotärähdysten vuoksi

37-vuotias puolustaja Niclas Wallin saattaa joutua lopettamaan kiekkoilun terveyteen vedoten, kirjoittaa Aftonbladet. Ruotsalaispakki luuti viime sesongin Elitserienin Luulajassa. Joukkuen kapteenina toiminut Wallin on saanut vuoden sisään...

Leijona-puolustaja siirtyy KHL:stä Elitserieniin – "Mieletön lisä joukkueeseemme"

Leijonien luottopakki Lasse Kukkonen siirtyy KHL-jäiltä Elitserienin Rögle BK:n riveihin, seura uutisoi. Rögle nousi viime keväällä Allsvenskanista Ruotsin ylimmälle sarjatasolle. Kukkosen perässä oli useampi joukkue, mutta...

Elitserienin huipputorjuja lähellä NHL-sopimusta Anaheimin kanssa

Tanskalaisvahti Frederik Andersen on lähellä allekirjoittaa sopimuksen Anaheim Ducksin kanssa, uutisoi aoh.dk-sivusto. Menneellä kaudella Andersen torjui kiekkoja Ruotsin pääsarjan Frölundan riveissä. 39 runkosarjapelin päätteeksi 22-vuotiaan maalivahdin tilastot olivat komeat: 1,62...

Kulta-Leijona useamman ruotsalaisseuran toivelistalla

Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan ainakin Modo, Brynäs ja HV71 ovat suomalaisen maailmanmestarin Lasse Kukkosen perässä. - Hän on hyvä puolustaja, sanoo Brynäsin urheilujohtaja Michael Sundlöv Gefle...

Ruotsalaisseura kokeneen Leijona-pakin kintereillä

Ruotsin pääsarjan MODO on kiinnostunut Leijonien luottomiehestä Lasse Kukkosesta, uutisoi Allehanda. Viimeiset kolme kautta KHL:ssä puolustanut Kukkonen on mielenkiintoinen nimi siirtomarkkinoilla. Puolustajan agentti Simo Niiranen kertoi Allehandan haastattelussa,...

JYP-puolustaja tarttui ruotsalaisseuran haaviin

Elitserien-seura Luulaja on tiedottanut tehneensä kaksivuotisen sopimuksen puolustaja Pavel Skrbekin kanssa. Isokokoinen tshekkipakki liittyi JYPiin viime vuoden lokakuussa Tshekin Extraliigan HC Kladnosta. Skrbek aloitti Jyväskylässä...

Ruotsalaisseura varmisti Leijona-pakin lähdön

Viimeiset kaksi kautta Elitserienin Luulajassa luutinut Topi Jaakola vaihtaa ensi kaudeksi KHL-jäille. Luulaja kertoo verkkosivuillaan, että Leijonien luottopuolustajan sopimus on purettu KHL-pykälään vedoten. Jaakolalla oli Luulajan kanssa...

Monoa saanut suomalaispakki siirtyy Ruotsiin – "Erittäin lahjakas puolustaja"

Viimeksi KHL-liigan Magnitogorskissa luutinut Ville Lajunen on tehnyt yksivuotisen kontrahdin Elitserien-seura Färjestadin kanssa, seura informoi. Puolustaja aloitti edelliskauden Bluesissa, mutta siirtyi viime marraskuussa SM-liigasta KHL-jäille....

Färjestad nappasi kokeneen maajoukkuetähden

Elitserienin Färjestad on ilmoittanut kiinnittäneensä Norjan maajoukkuepelaaja Martin Røymarkin. Laitahyökkääjä on pelannut Ruotsin pääsarjassa viimeiset kolme kautta. Färjestadiin mies siirtyy Timråsta. 169 ottelussa hyökkääjä on tehnyt...

Frölunda hankki ratkaisuvoimaa – Tre Kronor-hyökkääjä ui haaviin

Elitserienin Frölunda Indians on kiinnittänyt Dick Axelssonin tulevaksi kaudeksi, seura tiedottaa. 25-vuotias laitahyökkääjä siirtyy Frölundaan toisesta pääsarjaseurasta eli MODO:sta. Axelsson on Detroit Red Wingsin toisen kierroksen varaus vuodelta...

Ruotsalaisseura Detroit-puolustajan kintereillä

Elitserienin Rögle hamuaa riveihinsä kanadalaispuolustaja Logan Pyettia, 24. Asiasta kertoo gronvitasumo.se. Pyett on kiekkoillut Detroitin organisaatiossa neljän kauden ajan, mutta NHL-ovi on pysynyt tiukasti kiinni. Pakin debyytti NHL:ssä antaa...

Potkut saanut NHL-veskari siirtyy ensi kaudeksi Ruotsiin

SuomiKiekko kertoi eilen tshekkitorjuja Alexander Salakin saaneen lähtöpassit Chicago Blackhawksista (lue uutinen). Uusi työpaikka löytyi nopeasti tutusta osoitteesta, sillä Salak palaa Elitserienin Färjestadiin kahden vuoden...

Pekka Rinne sai kirittäjän ruotsalaisesta lupauksesta

NHL-joukkue Nashville Predators on tiedottanut tehneensä tulokassopimuksen maalivahti Magnus Hellbergin kanssa. Näin hänestä tuli tähtitorjuja Pekka Rinteen seurakaveri. Torjujan NHL-sopimusta ehdittiinkin jo odotella, kuten SuomiKiekko aiemmin...

Luulaja nappasi suomalaisen taitosentterin – "Juuri häntä olemme etsineet"

Viime kaudella HIFK:ssa epäonnistunut hyökkääjä Kim Hirschovits liittyy Elitserienin Luulajan riveihin. Hirschovitsin mennyt kausi oli ohdakkeinen. Mieheen kohdistui HIFK:ssa suuret odotukset, joihin hän ei pystynyt vastaamaan. Lopulta Hirschovits...

Päivän siirtouutinen: Stanley Cup -voittaja palaa kotiin

Kuten SuomiKiekko jo aiemmin ennakoi, Elitserienin MoDo on saanut todella kovan vahvistuksen riveihinsä. MoDon uunituoreen tiedotteen mukaan Samuel Påhlsson palaa kotiin NHL:stä. Viime kaudella NHL-konkari...

Elitserien-seura saamassa huippuluokan vahvistuksen NHL:stä

Elitserienin MoDo saanee kovan tason paluumuuttajan Vancouver Canucksista, sillä Samuel Påhlssonin huhuillaan palaavan Ruotsiin. MoDo pitää maanantaina tiedotustilaisuuden. Seuran otaksutaan tiedottavan NHL-konkarin paluusta kasvattajaseuraansa. Påhlsson kertoi...

HV71: "Etsimme Jesse Joensuulle korvaajan – hankimme kolme uutta hyökkääjää"

Elitserien-seura HV71 sai huonoja uutisia, sillä profiilihyökkääjä Jesse Joensuu suuntaa rapakon taakse (lue uutinen). HV71:n urheilujohtaja Fredrik Stillman ei jää pyörittelemään peukaloitaan, sillä korvaaja on...

Ruotsalaisen superjunnun NHL-sopimus silausta vaille valmis

Huippulupaus Max Fribergin neuvottelut Anaheim Ducksin kanssa ovat loppusuoralla, kirjoittaa Expressen. Anaheim varasi hyökkääjän viime kesänä viidennellä kierroksella. Menneellä kaudella 19-vuotias Friberg kiekkoili pääasiassa Elitserienin...

Elitserien-seura kaappasi maalivahdin Pittsburghista

Ruotsin pääsarjan Växjö Lakers on napannut riveihinsä Mattias Modigin, 25. Torjuja on kuulunut kahden viime vuoden ajan NHL-seura Pittsburgh Penguinsin organisaatioon. Kauden 2010-2011 Modig napsi kiekkoja ECHL:n Wheeling...

Pekka Rinne saamassa haastajan Ruotsista?

Ruotsalaisveska Magnus Hellbergin ensi kauden pelipaikka selvinnee perjantaina. Hänestä saattaa tulle Nashvillen tähtitorjuja Pekka Rinteen seurakaveri jo piakkoin. Isokokoinen, lähes kaksimetrinen maalivahti on Nashville Predatorsin toisen...

New York Islanders kiinnitti ruotsalaisen huippulupauksen

NY Islanders on tehnyt kolmevuotisen tulokassopimuksen ruotsalaishyökkääjä Johan Sundströmin kanssa. 19-vuotias peluri on Islandersin toisen kierroksen varaus viime kesältä. Isokokoinen hyökkääjä on monikäyttöinen, sillä Sundström pystyy pelaamaan...

HPK:sta tuttu slovakkipakki suuntaa KHL-jäiltä Ruotsiin

Elitserieniin keväällä noussut Rögle BK on tiedottanut tehneensä sopimuksen monissa liemissä keitetyn Martin Strbakin kanssa. Strbak, 37, siirtyy Ruotsiin KHL-joukkue Lev Popradista. Pakki kiekkoili kolme viimeistä kautta...