Sensaatio on valmis – tämä maa nousee jääkiekon MM-kisoihin 20 vuoden tauon jälkeen!
Ukraina nousee keväällä 2027 jääkiekon MM-kisojen pääsarjaan 20 vuoden tauon jälkeen. Ukrainan lisäksi myös Kazakstan nähdään ensi vuonna MM-kisoissa.
Kazakstan voitti 1A-divisioonan MM-kisat 13 pisteellä ja Ukraina sijoittui toiseksi kymmenellä pisteellään. Näiden taakse jäivät muun muassa kahdeksan pistettä keränneet Ranska sekä Puola. Kisoissa pelasivat lisäksi neljä pistettä saalistanut Liettua ja kahteen pisteeseen jäänyt Japani, joka putoaa ensi vuodeksi 1B-divisioonaan.
Ukrainan nousu ei ollut enää sen omissa käsissä turnauksen päätöspäivänä perjantaina. Puola olisi noussut Ukrainan edelle, mikäli se olisi voittanut varsinaisella peliajalla Liettuan. Näin ei kuitenkaan käynyt, nimittäin Liettua yllätti Puolan voittamalla jatkoajalla maalein 2-1.
Ukraina on nähty MM-kisoissa viimeksi vuonna 2007, joten vuoden päästä maa nähdään pitkän tauon jälkeen MM-kisojen pääsarjatasolla. Kazakstan puolestaan putosi pääsarjasta viime vuonna, joten se palaa heti vuoden tauon jälkeen takaisin MM-kisoihin.
1A-divisioonan MM-turnauksen pistepörssin voitti Ukrainan hyökkääjä Daniil Trakht, joka teki viiteen peliin tehot 4+4. Hän on tuttu nimi Suomen kaukaloista, nimittäin hän edusti tällä kaudella Liigassa Lukkoa ja Mestiksessä TUTOa. Trakhtilla on sopimus Lukon kanssa myös ensi kaudesta.
- Venäjä ulos nuorten MM-kisoista – Kanadan pääministeriltä tyly päätös
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä