Se oli siinä – Liigan kulttipelaaja teki kovan päätöksen!
Juhani Jasu on päättänyt lopettaa pitkän jääkiekkouransa. Hän kertoi asiasta Instagram-tilillään.
– En ollut ikinä kaikkein lahjakkain perinteisessä mielessä, mutta ajattelen, että minun lahjakkuus oli, että rakastin olla jääkiekkoilija, Jasu sanoo päivityksessään.
38-vuotias Jasu pelasi urallaan yhteensä 907 runkosarjaottelua SM-liigassa vuosien 2006 ja 2025 välillä. Ottelumäärä on sarjan historian kymmenenneksi suurin.
Viime kaudella Jasu ei pelannut otteluakaan HIFK:ssa loukkaantumisen vuoksi.
– Pelasin läpi urani tosi vähillä isommilla loukkaantumisilla, mutta lopulta ura päättyi loukkaantumiseen. Tarkoitus oli pelata vielä useampi vuosi, mutta näin tämä joskus menee. Aika harva saa lopettaa pelejään omalla päätöksellä siihen kannun nosteluun. Vaikka muutamia teitäkin on, Jasu kertoo Instagramissa.
Jasu edusti Liigassa useita seuroja: Lukkoa, HPK:ta, Tapparaa, TPS:ää sekä HIFK:ta. Tapparassa hän voitti kaksi Suomen mestaruutta, ja TPS:ssä hän toimi kapteenina neljän kauden ajan.
Koko uransa aikana Jasu teki 907 ottelussa tehot 215 (99+116).
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä