Se oli siinä – kaksinkertainen Liiga-mestari lopettaa uransa!
Suomalaispuolustaja Aleksi Salonen, 33, on päättänyt lopettaa pitkän pelaajauransa. Komeat 441 Liiga-ottelua urallaan pelannut Salonen vietti viimeiset neljä kauttaan ulkomailla.
Salosen uran kirkkaimpiin saavutuksiin kuuluvat peräkkäiset Suomen mestaruudet Tapparassa vuosina 2016 ja 2017. Palkintokaapista löytyy lisäksi myös SM-hopeaa ja -pronssia. Liigassa hän edusti Tapparan lisäksi kasvattajaseuraansa JYPiä sekä TPS:ää ja Jukureita.
Ulkomailla Salonen pelasi Itävallan ICEHL-liigassa Graz99ersissa sekä Tshekissä Berani Zlínissä. Kolme viimeistä kautta Zlínissä olivat kuitenkin tuloksellisesti raskaita, sillä jokainen kausi päättyi finaalitappioon toisella sarjatasolla – viimeisin ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa.
– Se on sataprosenttisen varmaa, että lopetan. Tämä oli oikeasti viimeinen ammattilaiskauteni, Salonen kertoi Zlinin tiedotteessa.
Salonen kertoo päätöksen kypsyneen vähitellen, mutta lopullinen ratkaisu syntyi ennen kaikkea perhesyistä ja elämänrytmin muutoksen tarpeesta.
– En ole enää nuorin, vaikka voisin pelata vielä muutaman vuoden. Mutta nyt tuntuu, että tämä on oikea hetki. Minulla on kolme poikaa, ja vanhin on aloittamassa koulun – tämä elämä ei ole helppoa perheelle, Salonen kertoo.
– Olen kaivannut normaalia elämää – vapaita viikonloppuja ja aikaa perheen kanssa. Olen ollut neljä vuotta pois Suomesta, ja kaipaan mökkiä ja ystäviä.
Ajatus uran lopettamisesta ei tullut yhdessä yössä. Salonen kertoo pohtineensa lopettamista jo aiemmin, mutta kulunut kausi sinetöi päätöksen.
– Ajattelin jo viime vuonna, että pelaan vielä kaksi tai kolme kautta. Mutta tämän kauden alussa tuntui, että tämä on viimeinen.
– Meillä oli vaikeaa ennen joulua, ja silloin tajusin, etten ehkä jää kaipaamaan näitä tunteita. Kausi oli henkisesti todella raskas. Pelasin paljon ja olin finaaleissa jo aika rikki – sekä henkisesti että fyysisesti.
Mitä seuraavaksi?
Pelaajauran jälkeen Salonen ei ole vielä tehnyt lopullisia päätöksiä tulevaisuudestaan, mutta vaihtoehtoja on pöydällä.
– Minulla on joitakin suunnitelmia. Isälläni ja veljelläni on rakennusalan perheyritys Suomessa, ja he haluaisivat minut mukaan.
– En ole vielä päättänyt mitään täysin varmasti. Otan nyt hetken aikaa itselleni – ja kun rahat loppuvat, menen töihin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK:n ex-puolustaja jatkaa uraansa mestarijoukkueessa
- Jussi Ahokas otti kantaa NHL-huhuihin – yksi vaihtoehto pois pöydältä
- Kulissipaljastus: Dylan Larkinin treidilista paisui jälleen – mukana uusia seuroja
- Jarmo Kekäläiseltä jättipäätös Buffalossa – tähtihyökkääjän tilanteesta iso paljastus
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – HIFK:n hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!