Liigan pudotuspeliennakko – KooKoo & SaiPa: Kasaako floppihyökkääjä itsensä, ennen kuin on liian myöhäistä?
Liigan välierissä nähdään harvinaislaatuista herkkua, kun kaakon joukkueet KooKoo ja SaiPa iskevät yhteen. KooKoo raivasi tiensä mitalipeleihin kukistamalla Pelicansin suvereenisti 4-1, kun taas SaiPa joutui laittamaan kaiken likoon Ässiä vastaan ja voitti trillerimäisen ottelusarjan voitoin 4-3.
KooKoo
KooKoo oli omassa välieräsarjassaan Pelicansia vastaan äärimmäisen vakuuttava. KooKoo puolusti kärsivällisesti ja jopa inhorealistisesti. Kovan paineen alla joukkue heitti mieluummin kuusi peräkkäistä pitkää kiekkoa kuin otti pienintäkään riskiä. Hyökkäyspelissä KooKoo oli erinomainen niin laitojen lähellä käytävissä taisteluissa kuin suorissakin hyökkäyksissä.
KooKoon suurin vahvuus löytyi kuitenkin tolppien välistä. Eetu Randelin oli itse varmuus kouvolalaisten tolppien välissä ja puhalsi Pelicans-hyökkääjien itseluottamuksen liekin kuolleisiin jo hyvissä ajoin. Tähän mennessä Randelin onkin ollut pudotuspelien kaikista maalivahdeista selvästi vakuuttavin. Siitä kertoo myös torjuntaprosentti 96,3.
Suurempia heikkouksia KooKoon pelissä ei Pelicans-sarjassa näkynyt, mutta vastustaja olikin pari pykälää heikompi. SaiPaa vastaan haaste nousee valtavasti.
Ehkä suurin kysymysmerkki KooKoon suhteen on, mistä joukkue löytää tehoja, kun marginaalit kaventuvat. Pelicans-sarjassa maaleja ropisi laajalta rintamalta, kun koomaileva lahtalaispuolustus niitä paikoitellen tarjoili hopealautasella. Jatkossa KooKoo joutuu tekemään paljon enemmän työtä maalipaikkojensa eteen ja niistä viimeistelyssä vaaditaan aiempaa enemmän taitoa.

SaiPa
SaiPan matka välieriin oli tiukempi paikka. Lappeenrantalaiset joutuivat huhkimaan Ässiä vastaan tosissaan ja kahdesti vieläpä yliajallakin. Alkusarjassa SaiPan jalka ei välttämättä olekaan yhtä raikas kuin pitkään lepäilleen KooKoon.
Tolppien välissä SaiPalla on todella mielenkiintoinen tilanne. Tomi Karhunen avasi pudotuspelit loistavasti, mutta hänen viimeisissä otteluissaan Ässiä vastaan oli pientä haparointia. Kari Piiroinen pelasi lopulta kolme ottelua ja oli niissä vakuutta torjuntaprosentilla 92,0. Piiroinen varmasti aloittaa sarjan KooKoota vastaan, mutta kahden maalivahdin peluutus tuo mukanaan aina epävarmuutta. Jos Piiroiselta menee yksi peli heikommin, onko Karhunen taas tolppien välissä?
SaiPan suurin kysymysmerkki on supertähti Maxime Fortier. Kanadalainen katosi täysin Ässät-sarjassa. Hänellä oli vaikeuksia murtautua laadukkaille maalintekopaikoille ja jäi usein pelin ulkopuolelle. KooKoon pakisto ei ole yhtä kovaotteinen kuin porilaisilla. Nyt Fortier pääsee pelaamaan taas vahvuuksillaan ja tulostakin pitäisi tulla.
Tähän mennessä SaiPan kantavia voimia ovat olleet Otto Kivenmäki, Antti Kalapudas, Henri Nikkanen ja Santeri Airola. SaiPa kaipaisi kuitenkin onnistumisia laajemmalta rintamalta, jotta joukkue voisi haaveilla paikasta finaaleissa.

Kolme kuumaa väitettä
- Erikoistilanteissa kohtaa kaksi tilastoharhaa. SaiPan ylivoima näytti todella hyvältä umpisurkeaa Ässien alivoimaa vastaan. KooKoon alivoima ei puolestaan antanut Pelicansille yhtään ylivoimamaalia. Nämä tilastot ovat kuitenkin yhdentekeviä. Molempien joukkueiden erikoistilannepelin todellinen taso paljastuu vasta tässä sarjassa.
- KooKoo on merkittävästi edellä maalivahtipelissä. SaiPan täytyy olla selvästi parempi viidellä viittä vastaan, jotta lappeenrantalaiset voivat ottelusarjan voittaa.
- KooKoo on huonoimmillaan omalla puolustusalueellaan, monessakin mielessä. KooKoon viisikkopuolustus ajautuu helposti kaaokseen, eikä joukkue mielellään rakenna peliä avaussyötöillä, vaan mieluummin hyökkää kiekonriistoista. SaiPa on vahvoilla, jos se saa KooKoon nalkkiin puolustusalueelle.
Näin käy
Ottelusarjan asetelmat ovat todella tasaiset. Molemmat joukkueet elävät suorahyökkäyspelistä, eikä viivelähtöjä juuri viljellä. Pelin kuva on siis varmasti molemmille mieluinen, mutta kumpi on vahvuuksissaan parempi ja vie voiton?
Kaakon paikallistaistossa KooKoo ottaa kuitenkin lopulta pidemmän korren. Randelin on yksinkertaisesti niin ylivoimainen omalla pelipaikallaan, eikä SaiPan joukkueesta ole löytynyt ylisuorittajia yhtä laajalta rintamalta kuin viime kautena.
KooKoo etenee Liigan finaaleihin otteluvoitoin 4-3.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- The Fourth Period: Darnell Nurse hyväksyisi siirron ainakin näihin NHL-seuroihin
- Leevi Teissala löysi uuden joukkueen!
- Vegas Golden Knightsille tipahti surkeita uutisia NHL-finaaleissa
- John Tortorella tulistui toimittajalle tappion jälkeen: ”Ei h*lvetti”
- Sebastian Aholta jäätävä temppu – Carolina nousi voiton päähän Stanley Cupista!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta