Puolustaja Niklas Friman lähtee Sveitsin pääsarjaseura HC Ajoiesta, kertoo paikallinen Radio RFJ -radiokanava.

32-vuotias Friman siirtyi Sveitsiin täksi kaudeksi toimittuaan sitä ennen kahden kauden ajan Ilveksen kapteenina. Kausi Sveitsissä oli suomalaispuolustajalle vaikea: hän teki 31 ottelussa vain kolme tehopistettä (1+2).

Iltalehti uutisoi alkuvuodesta, että Friman on palaamassa ensi kaudeksi Liigaan TPS:n riveihin.

TPS on Frimanille entuudestaan tuttu seura, sillä hän teki SM-liigadebyyttinsä turkulaisjoukkueessa kaudella 2011–2012. Urallaan hän on pelannut myös HPK:ssa, JYPissä, Ilveksessä sekä Jokereissa KHL:ssä. Lisäksi hän on pelannut kauden Ruotsissa Brynäsissä.

Friman kuului Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueeseen, joka voitti sekä olympiakultaa että maailmanmestaruuden vuonna 2022.

LUE MYÖS: