Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
Porin Ässät nappasi toisen kiinnityksen jatkopaikkaan Liigan pudotuspeleissä lauantaina kaatamalla Kiekko-Espoon jatkoerässä lukemin 2–1.
Vaikka tilanne näyttää Ässien kannalta hyvältä, päävalmentaja Jarno Pikkarainen kertoo ottelusarjan olevan kaikkea muuta kuin ohi SuomiKiekon haastattelussa ottelun jälkeen.
– Kiekko-Espoo on ollut erittäin kova vastustaja, ja tästä se vaan kovenee. Nyt on vähän kiekko pomppinut meille, mutta vielä pitää pystyä parantamaan. Espoo parantaa varmasti myös, Pikkarainen kommentoi.
Pikkaraisen mukaan pelkkä kotiyleisön tuki ei riitä siivittämään porilaisia puolivälieriin tulevana maanantaina.
– Ei kotiyleisön tuki yksin riitä. Monta asiaa pitää parantaa, mutta nyt on pari päivää aikaa katsoa videoita ja valmistautua maanantaihin.
Ässät oli ottelussa ajoittain hieman purjeissa, mutta se pystyi taistelemaan itselleen jälleen voiton pitkälle venyneen kamppailun päätteeksi.
– Olen tyytyväinen työntekoon. Vaikeita hetkiä oli paljon, mutta niistä mentiin läpi ja tehtiin yksi maali enemmän mikä ratkaisee, Pikkarainen totesi.
Vierasjoukkueen selkäranka seisoi lauantai-iltana tolppien välissä. 44 laukausta torjunut Jan Bednar nollasi kotijoukkueen jatkoerässä huippupaikoista huolimatta.
Pikkarainen kehui ottelun jälkeen 23-vuotiasta tsekkiläistä, joka torjui jälleen joukkueelleen tärkeän voiton.
– Hän on nälkäinen ja määrätietoinen kaveri, rauhallinen luonteeltaan. Lukee peliä hyvin ja antaa joukkueelle mahdollisuuden voittaa joka ilta.
Ottelusarja on lauantain tuloksen myötä katkolla porilaisille tulevana maanantaina Isomäen jäähallissa.
Väinö Helenius
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia