NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
Pittsburgh Penguinsin puolustaja Caleb Jones on saanut 20 ottelun pelikiellon dopingrikkomuksen takia, tiedottaa NHL.
Jones on rikkonut NHL:n ja NHLPA:n suorituskykyä parantavien aineiden ohjelman ehtoja. Jones ei saa palkkaa pelikieltonsa ajalta. Lisäksi Jones on määrätty NHL:n ja pelaajayhdistyksen tukiohjelman arviointiin ja mahdolliseen hoitoon.
Jones, 28, julkisti saamastaan pelikiellosta oman lausuntonsa. Hän uskoo altistuneensa kielletylle aineelle ulkopuoliselta hoitajalta saadun eksosomihoidon aikana, mikä aiheutti positiivisen testituloksen.
– Vaikka en käyttänyt ainetta tahallisesti tai suorituskyvyn parantamiseksi, ymmärrän, että pelaajat ovat vastuussa kaikesta, mitä heidän kehoonsa pääsee, ja hyväksyn ohjelman asettamat kurinpidolliset toimenpiteet. Olen pahoillani, että olen pettänyt joukkuetoverini, Penguins-organisaation ja fanimme, Jones kertoo.
Jones on pelannut Penguinsissa tällä kaudella vain seitsemän ottelua tehoin 0+1. Hän loukkaantui lokakuun lopulla ja oli pitkään sivussa alavartalovamman vuoksi. Paluunsa jälkeen Jones pelasi tammikuun puolivälissä yhden AHL-ottelun.
Jonesin 900 000 dollarin kausitienestit takaava sopimus kattaa myös ensi kauden.
NHL-urallaan 255 ottelua pelannut Jones on aiemmin edustanut Los Angeles Kingsiä, Colorado Avalanchea, Chicago Blackhawksia sekä Edmonton Oilersia.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK pelasi kovaa peliä kulisseissa – KalPan ykköstähti joutuu sivuun!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
