Liiga-provot palaa olympiatauolta ja nostaa esiin kolme kärkästä väitettä kotimaisesta pääsarjasta. Näissä mielipiteissä vedetään surutta mutkat suoriksi, eikä anneta armoa tai oteta panttivankeja.

Tällä kerralla provosoivat mielipiteet ladataan HIFK:sta, Pelicansista ja Liigan siirtotakarajan kiinnostavimmista joukkueista.

Imuroiko Hugo Alnefelt HIFK:n ulos pudotuspeleistä?

HIFK on parantanut peliään huomattavasti viime viikkoina. Pistesarakkeessa hienot suoritukset eivät kuitenkaan ole näkyneet. Kymmenen ottelun kuntopuntarissa HIFK on 11. sijalla, kun kymmenestä viime matsista joukkue on saalistanut vaivaiset 13 pistettä.

HIFK:n heikon menestyksen juurisyyn löytäminen ei vaadi kummoisiakaan etsivän lahjoja. Joukkue päästää liikaa maaleja. Kymmenessä viime matsissa stadilaiset ovat päästäneet kolmanneksi eniten maaleja koko sarjassa, 3,2 osumaa per ottelu.

Puolustuspelissä HIFK:lla ei kuitenkaan mitään vikaa. Itseasiassa tällä otannalla stadilaiset ovat antaneet toiseksi vähiten maalipaikkoja vastustajilleen koko sarjassa. Vain Ilves on yltänyt parempaan suoritukseen.

HIFK:n vaikeudet kulminoituvat vain yhteen mieheen: maalivahti Hugo Alnefeltiin. Ruotsalaistorjuja on ollut koko sarjan heikoin ykkösmaalivahti tällä kaudella. Hän on päästänyt 25 pelatussa ottelussa 7,33 maalia odotusarvoa enemmän. Lukema on heittämällä koko sarjan surkein.

Valitettavasti helsinkiläisten kannalta joukkueella ei ole ketään parempaakaan maalivahtia laittaa tolppien väliin. Siirtomarkkinoiltakaan tuskin haetaan enää uutta maalivahtia tälle tuhoon tuomitulle kaudelle, joten Alnefeltillä mennään.

Vaikka HIFK:n peli on noussut haudasta, on joukkue sarjassa 12. sijalla. HPK kolkuttelee 13. sijalla vain kahden pisteen päässä, mutta hämeenlinnalaisilla on yksi ottelu enemmän pelattuna. Runkosarjan lopussa saadaankin tosissaan jännittää, riittääkö Alnefeltin imuteho putsaamaan HIFK:n kokonaan ulos pudotuspeleistä.

HIFK on sijoittumassa heikommin Olli Jokisen valmennuksessa kuin kertaakaan Ville Peltosen alaisuudessa. Kuva: All Over Press

Näitä joukkueita kannattaa seurata Liigan siirtotakarajalla

Liigan siirtotakaraja häämöttää jo horisontissa. Joissain eurooppalaisissa sarjoissa siirtotakaraja on mennyt jo, mutta niistäkin sarjoista saadaan edelleen myydä pelaajia Suomeen. Liigassa siirtotakaraja sulkeutuu 2. maaliskuuta.

Yksi seura, jonka voi odottaa vielä tekevän liikkeitä, on Lahden Pelicans. Pussinokat myivät hiljattain A.J. Vanderbeckin ja Elias Vilénin Ruotsiin. Huutelijat, jotka eivät seuran asioista ole perillä, kirkuivat jo tyhjennysmyynneistä.

Tosiasiassa Pelicans toimii erittäin fiksusti. Lahtelaisseura myi kaksi pelaajaa, joille ei löytynyt sopivaa roolia kokoonpanosta ja jotka eivät ole jatkamassa ensi kaudella. Tilalle etsitään sopivampaa hyökkääjää, joka olisi osa myös ensi kauden joukkuetta.

A.J. Vanderbeck ei ollut kiinnostunut jatkamaan Lahdessa ensi kaudella, joten hänet myytiin Ruotsiin. Kuva: All Over Press

Myös KalPaa kannattaa pitää silmällä. Kuopiolaisten otteet ovat ailahdelleet läpi kauden. Kun viimein vuoden 2026 puolella tasaisuus oli löytynyt ja tulosta tuli, alkoi karu loukkaantumissuma. Nyt KalPan pelillinen taso on valahtanut taas keskikastiin. KalPan tapauksessa kauden pelastaminen lisäinvestoinneilla olisi hyvin perusteltua.

Liigan vilkkain myyntiliike ja halpatavaramarketti on ollut Vaasan Sport, mutta joukkue on myynyt jo lähes kaiken. Viime aikoina Jukurit on myös aloittanut tyhjennysmyynnit, ja Jukureilla on vielä paljon mielenkiintoista myytävää jäljellä. Nostetaan muutama esimerkki esiin.

Jesper Piitulainen on siirtymässä huhujen mukaan ensi kaudeksi KalPaan. Nappaavatko kuopiolaiset kokeneen laiturin itselleen jo loppukaudeksi?

Connor Ford on pehmeäkätinen sentteri, joka on aiemmin tehnyt hurjaa tulosta Slovakiassa. Luulisi, että kysyntää on.

Aleks Haatanen on monikäyttöinen hyökkääjä, joka voi pelata tuloksentekoyksiköissä että alemmissa ketjuissa. Siirtohuhuissa häntä viedään ensi kaudeksi Ilvekseen. Nappaako Ilves miehen jo kevään pudotuspeleihin?

Lahdessa uhotaan suuria

Jos kausi 2026-27 olisi videopeli, olisivat sen genret survival ja horror. Kauden päätteeksi nimittäin kolme tai neljä joukkuetta tippuu B-sarjaan ja joutuu jatkossa tulemaan toimeen pienemmillä tulovirroilla. Jos siis joskus kannattaa pärjätä, niin ensi kaudella.

Monissa Liiga-seuroissa onkin puhuttu siitä, kuinka ensi kaudelle lähdetään selviytymään. Lahdessa puheet on viety astetta pidemmälle. Pelicansissa puhutaan avoimesti siitä, kuinka seura aikoo voittaa mestaruuden timanttisen kovalla kaudella 2026-27.

Pelicansissa onkin hyvin nähty jo etukäteen, että Jokereiden nousu ja kilpavarustelu tulevat paisuttamaan pelaajien palkkoja. Niinpä seurassa on pyritty pidempiin diileihin jo viime kesänä. Pelicansin joukkueen rakennus onkin jo tässä vaiheessa hyvällä mallilla ja huhujen mukaan ainakin myös ainakin yksi isompi jatkosopimuskin olisi jo kassakaapissa odottamassa julkistusta.

Mestaruuspuheet eivät ole aivan tuulesta temmattuja. Pelicansilla on jo tällä kaudella kovempi joukkue kuin moni ajattelee. Kun vielä kalliiden alisuorittajien kuten Patrik Carlssonin ja Casimir Jürgensin sopimukset päätyvät tähän kauteen, saa seurajohto merkittävän määrän euroja käyttöönsä täsmävahvistusten hankkimiseen.

Näillä näkymillä Pelicansin nykyinen tehokas ykkösketju on jatkamassa kokonaisuudessaan Lahdessa. Miltä joukkue näyttäisikään, jos tämän ketjun rinnalle saataisiin toinen kiekollisempi nippu kasaan?

Miten ikinä Pelicansin mestaruusprojekti päättyykin, tällaista itseluottamusta ja suunnitelmallisuutta on pakko ihailla. Hattu päästä!

Pelicansin sopimustilanne kaudelle 2026-27

Maalivahdit:
Patrik Bartosak
Zachary Émond (optio)

Puolustajat:
Johannes Johannesen
Mikko Kousa
Onni Käyhkö
Daniel Nieminen

Hyökkääjät:
Oskars Batna
Aidan Dudas
Christoffer Forsberg
Roni Karvinen
Anton Kettunen
Joona Kumpula
Onni Lind
Joonas Paqvalin (optio)
Brett Stapley (optio)
Lukas Zetterberg

LUE MYÖS