HIFK on tehnyt hankinnan ensi kauden hyökkäyskalustoonsa Kiekko-Espoosta, uutisoi Iltalehti.

IL:n tietojen mukaan Ottoville Leppänen siirtyy HIFK:n riveihin ensi kaudeksi.

Leppänen, 27, edustaa Kiekko-Espoota nyt toista kauttaan. Hän on pelannut tällä kaudella 52 ottelua tehopistein 4+14=18. Viime kaudella mies kirjautti 56 otteluun tehot 8+8=16.

Kaudella 2023-24 Leppänen pelasi Jukureissa nykyisen HIFK-luotsi Olli Jokisen alaisuudessa. Tuolloin Leppänen iski 41 otteluun pisteet 7+8=15.

Leppänen kiekkoili kausilla 2018-2020 ja 2021-2023 Pohjois-Amerikassa yliopistosarja NCAA:ssa.

LUE MYÖS: