Calgary Flamesin ruotsalaispuolustaja Rasmus Andersson on ollut jo pitkään NHL:n siirtohuhuissa. Viimeisinä tunteina huhut tähtipakin ympärillä ovat kuumentuneet kunnolla.

– Niin kuin muut ovat huomanneet, asiat Rasmus Anderssonin siirron ympärillä ovat lämmenneet. Häntä ei otettu pois kokoonpanosta eilisiltana, mutta kuvani on se, että siirtokeskustelut ovat voimistuneet, NHL-toimittaja Pierre LeBrun kirjoittaa X:ssä.

– Katsotaan, missä olemme seuraavien 24-48 tunnin päästä sen suhteen, onko kaupat saatu tehtyä vai ei.

Frank Seravallin mukaan Calgary on kertonut seuroille, että nyt on aika heittää viimeiset kunnon tarjoukset. Tosi hetket ovat siis käsillä.

29-vuotias Andersson on pelannut tällä kaudella 47 ottelua Flamesin takalinjoilla. Niissä ruotsalainen on summannut erinomaiset tehot 10+19=29.

Anderssonin vuosipalkka on 4,55 miljoonaa dollaria. Hänen sopimuksensa päättyy tähän kauteen.

Andersson nähdään Ruotsin joukkueessa Milanon olympialaisissa. Kaupat todennäköisesti halutaan tehdä viimeistään ennen olympiaturnausta, jossa puolustajalla on mahdollisuus loukkaantua.

LUE MYÖS