NHL-supertähti ulos olympialaisista – latasi suorat sanat: ”Pelini tänä vuonna oli sen arvoista”
New York Rangersin tähtipuolustaja Adam Fox ei mahtunut USA:n joukkueeseen Milanon olympialaisiin. Päätös tuli monille yllätyksenä.
Rangersin varakapteenina toimiva Fox pelaa loistavaa kautta NHL:ssä. Viime kaudella Yhdysvaltain 4 Nations -joukkueeseen valittu puolustaja on tehnyt 28 ottelussa tehopisteet 4+24=28.
Fox koki itse, että hänen pelinsä olisi riittänyt paikkaan joukkueessa.
– En usko, että minulla oli varsinaisia odotuksia. Ajattelin, että pelini tänä vuonna oli sen arvoista. Myös aiemmat näyttöni. Jossain vaiheessa asia ei ole enää omissa käsissä. Päätös on päätös, Fox sanoi New York Postille.
Foxin mukaan asiasta on keskusteltu myös USA:n johdon kanssa. Päävalmentaja Mike Sullivan, apuvalmentaja David Quinn ja apulais-GM Chris Drury ovat hänelle tuttuja New York Rangersistä.
– Joo, vähän. He kertoivat minulle omat ajatuksensa. Kyseessä on keskustelu, ja pidän sen meidän välisenemme, Fox totesi.
ESPN:n mukaan Rangersin seurajohto olisi mielellään nähnyt Foxin olympiajoukkueessa. USA:n valmennus ja johto ajoivat hänen asiaansa, mutta lopulta puolustus oli niin laaja, ettei hän mahtunut mukaan.
Foxin mukaan valinta ei ole vaikuttanut hänen suhteisiinsa seurassa tai maajoukkueen taustahenkilöihin.
– Fokus on ollut koko kauden ajan Rangersissa. Päätöksestä huolimatta kausi jatkuu, ja meillä on vielä paljon pelejä ennen taukoa. Keskityn Rangersiin ja siihen, että yritämme voittaa pelejä, Fox sanoi.
LUE MYÖS: Leijonien olympiajoukkue julki – näin kävi Patrik Laineen!
LUE MYÖS: Leijonilta kova ratkaisu: NHL-pelaaja sivuun olympiajoukkueesta – nimettiin varamieheksi
LUE MYÖS: Tässä USA:n olympiajoukkue – yksi NHL:n kovimmista maalitykeistä jäi pihalle!
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?