Täksi kaudeksi Ottawa Senatorsin NHL-organisaatioon SHL:stä palanneen Lassi Thomsonin ura Pohjois-Amerikassa on päättymässä viimeistään tämän kauden jälkeen.

EHT:lla Leijonien vakiokalustoon viime kaudella kuulunut Thomson, 25, on pelannut koko kuluvan kauden NHL:n sijaan farmiliiga AHL:ssä. Expressenin tietojen mukaan Thomson onkin nyt kääntämässä katseita takaisin Euroopan sarjoihin.

Ruotsalaislehden mukaan Senatorsin entinen ykköskierroksen varaus on siirtymässä ensi kaudeksi Luganon joukkueeseen Sveitsin liigaan. Lehden toimittaja Johan Svenssonin mukaan osapuolilla olisi jo alustava sopimus Thomsonin siirtymisestä Sveitsiin ensi kaudeksi.

Thomsonin kintereillä on tiettävästi ollut myös miehen viime kauden joukkue Malmö Redhawks. SHL-seuralle on kuitenkin jäämässä luu käteen tarjouskilpailussa suomalaisen palveluksista.

Thomson on kerännyt AHL:n Belleville Senatorsissa tällä kaudella pelaamissaan 35 ottelussa 15 (96) tehopistettä. Edellisen NHL-ottelunsa puolustaja pelasi kaudella 2022-23.