Tampa Bay Lightningin kanssa solmimansa NHL-sopimuksen aiemmin viikolla purkanut Niko Huuhtanen palaa Eurooppaan.

Ilta-Sanomat kertoi torstaina Huuhtasen, 22, siirtyvän seuraavaksi EHC Biel-Biennen riveihin. Sveitsiläisseura luottaa jo valmiiksi vahvasti suomalaisosaamiseen, sillä seuralegenda Toni Rajalan lisäksi Bielin riveissä kiekkoilevat tällä hetkellä Jere Sallinen sekä maalivahti Harri Säteri.

Huuhtanen siirtyi Pohjois-Amerikkaan iskettyään Jukurien paidassa kaudella 2023-24 pelaamissaan 52 Liigan runkosarjaottelussa 19+27=46 pistettä. NHL-pelit jäivät kuitenkin hyökkääjältä haaveeksi, sillä viime kaudella AHL:n puolella pelannut nuorukainen pudotettiin tällä kaudella jopa farmin farmiin ECHL:ään.

Vielä viime kaudella Huuhtanen pelasi AHL:n Syracuse Crunschin paidassa 51 runkosarjaottelua tehoin 8+12=20.

Biel ei ole vielä vahvistanut Huuhtasen siirtymistä seuraan.

LUE MYÖS: