Näkökulma: Tätä vaaditaan, että Kärpät yltää keväällä pudotuspeleihin
Oulun Kärpät lähti kauteen 2025-26 yhtenä suurimmista mestarisuosikeista. Kasassa oli kovatasoinen joukkue ja penkin taakse oli hankittu Petri Karjalainen, joka oli juuri juhlinut mestaruutta KalPassa. Tolppien väliin oli kiinnitetty Niklas Rubin, jota monet Liiga-valmentajat pitivät syksyllä koko sarjan parhaana pelaajana. Syksyllä näytti siltä, että vain taivas oli rajana Kärpille.
Eihän kausi lopulta mennytkään niin kuin ennakoitiin. 34 pelatun ottelun jälkeen Kärpät on sarjassa 14. sijalla ja on olemassa merkittävä riski, ettei mestarisuosikki yllä edes pudotuspeleihin. Ratkaisupeleihin yltäminen vaatisi käytännössä sitä, että loppukauden aikana Kärpät kykenisi ohittamaan kaksi seuraavista joukkueista: HIFK, Jukurit, Pelicans ja TPS.
Tällä hetkellä Kärppien pudotuspelipaikka ei vaatisi suurtakaan ihmettä. Käänteen pitäisi vain tapahtua välittömästi. Oululaisten kannalta valitettavasti sellaista ei ole ollut näköpiirissä.
Neljän viime kauden aikana sarjataulukon 12 joukkueella on ollut keskimäärin 80 sarjapistettä. Tähän yltäminen vaatisi loppukaudelta Kärpiltä 1,62 piste-per-peli -tahtia. Tähän mennessä Kärpät ovat napanneet 1,12 pistettä per ottelu, joten selvä parannus täytyy tehdä.
Kuinka kova 1,61:n pistetahti sitten on? Alkukaudesta samalla tahdilla pisteitä on kerännyt Karjalaisen edellinen seura KalPa, joka on tällä hetkellä Liigassa sijalla kahdeksan.
Pudotuspelipaikka vaatisi Kärpiltä siis loppukauden osalta vain keskinkertaista suoritusta. Tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, ettei sellaiseenkaan olla yltämässä ja Kärpät on jäämässä toista kertaa peräkkäin pudotuspelien ulkopuolelle.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsalaisseura pelaajakaupoilla – Liigasta tuttu kaksikko haaviin!
- Näkökulma: Tätä vaaditaan, että Kärpät yltää keväällä pudotuspeleihin
- Yle: Ismo Lehkonen toivoo enemmän vastuuta tälle Nuorten Leijonien pelaajalle: ”Hukkuu totaalisesti”
- Jarmo Kekäläisen Buffalo Sabres hirmuvireessä – meneekö pian ennätys rikki?
- NHL:ssä leivottiin 54 miljoonan dollarin jättisopimus!
- Pelottava loukkaantuminen nuorten MM-kisoissa – superlupaus kannettiin paareilla pois kaukalosta
- Kanada törttöili MM-kisoissa: kapteeni läpsytteli vastustajan takalistoa ja kättely jäi välistä
- Kärppien kärsimykset saivat jatkoa! Kahdella paikkakunnalla iskettiin hattutemput
- NHL-toimittajalta karu paljastus: Toronto heittänyt pyyhkeen kehään?
- Tapparalle surkea uutinen – pistepörssin kärkimies sivussa
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!