Näin Carter Hartin NHL-paluuottelu meni – kyyneleiltä ei vältytty
Seksuaalirikossyytteiden takia lähes kaksi vuotta sivussa ollut kanadalaisvahti Carter Hart teki Suomen aikaa keskiviikon vastaisena yönä paluun NHL-kaukaloon.
Hartin torjui Vegas Golden Knightsille voiton Chicago Blackhawksista rangaistuslaukauskilpailun jälkeen 4-3-loppulukemin. Kanadalainen venyi kiekon eteen ottelussa 27 kertaa.
Hartin paluuottelu ei lähtenyt parhaalla tavalla liikkeelle, sillä hän päästi heti Blackhawksin ensimmäisen laukauksen selkänsä taakse. Toisessa erässä puolestaan Hart hortoili kaukana maalistaan ja lahjoitti kiekon suoraan Tyler Bertuzzin lapaan, joka viimeisteli tyhjään rysään 2-1-johtomaalin.
Hartin pelivire parani kuitenkin ottelun edetessä ja erityisesti jatkoajalla hän teki tärkeitä torjuntoja.
Hart saapui ottelun jälkeen lehdistön eteen tunteikkaana.
– Kun luistelin jäälle ensimmäistä kertaa… Se ei oikeastaan uponnut tajuntaan ennen kuin kansallislaulu alkoi. Katselin ympärilleni, ja se tunne, että olet taas pelaamassa. Matka takaisin on ollut todella raskas. En olisi pystynyt siihen ilman perhettäni ja ystäviäni. Olen vain niin onnellinen, että saan jälleen pelata tätä peliä, Hart sanoi pyyhkien kyyneleitään The Athleticin mukaan.
Hartin nähtiin edellisen kerran NHL-kaukalossa tammikuussa 2024. Hän oli osana Kanadan raiskauskohua neljän muun pelaajan kanssa. Heidät todettiin heinäkuussa syyttömiksi.
LUE MYÖS:
- Näin Carter Hartin NHL-paluuottelu meni – kyyneleiltä ei vältytty
- HS: Tämä on tilanne Niko Huuhtasen Liiga-paluun suhteen
- Liigasta tutulle suomalaistähdelle lähtöpassit NHL:ssä – sopimus puretaan!
- Maisema vaihtuu – Liigasta tutun tehopuolustajan KHL-sopimus purettiin!
- Samuel Helenius: uusi NHL-sopimus kouraan!
- HIFK:lta vihjaileva päivitys: huippukiinnitys tulossa
- I-P: Liiga-seuran ulkomaalaisvahti lähtökuopissa – uusi seura hakusessa: ”Jotain virityksiä on ollut”
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- NHL:n ykkösvaraukselle ollaan jo lyömässä floppileimaa Pohjois-Amerikassa
- Paljastus kulisseista: Olympialaisten kaukalosta löytyi hämmentävä yksityiskohta – ”En ymmärrä”
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”